tiistai 28. elokuuta 2012

PUUSSA ON KOUVOLAN SUURET KASVUHAAVEET

PUUALAN TYÖPAIKKOJA ON LUVASSA KOUVOLAAN RUNSAASTI


  

Kouvolan elinkeinojohtaja Aimo Ahdin kehittelemä puurakennehanke Woodinno nytkähti valtuustossa eilen aimo harppauksen eteenpäin. Samaan sysyyn kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki sai lähes täyden selkätuen ajamalleen tuiki tärkeälle Kouvolan työllisyyshankeelle valtuustossa. Työpaikkoja on lähes pakko luoda vaikka sitten valvotulla riskibisneksellä.  

Perussuomalaisten kurikomppanian marssirivit hajosi jo kättelyssä  Persujen kohuttu valtuutettu Eliisa Timonen sai ilmeisen kyllikseen Anssi  Tähtisen naiseen kohdistamasta mielipide moppauksesta. Ja mikä kaikkein huvittavinta, yleensä asialinjan mies viimeisen päälle, kansanedustaja Jari Lindströmin oli ajautunut kai epähuomiossa Tähtisen pallille painaamaan sitä Anssin pöydän (pikaliimaa?)ainoaa käytössä olevaa einappia. Kymenlaakson Liitossa Jari Lindström oli Woodinnon Eu-rahoituksen kannalla. Mitä muuta voidaan tässä sanoa kuin "voi aikoja voi tapoja" pakko sanoa vaikka ei haluaisi, aika kaksinaamaista politiikkaa kansanedustajalta Taustalla lienee ryhmäpäätös vai mikä kumma?.

Oma murheellinen lukunsa  oli kun sitoutumattomien vaalipäällikkö Aimo Rautiaisen äänestyskäyttäytyminen, häneltä oli kotiläksyt kai kokonaan tekemättä. Opetusneuvos Sakari Viinikaisen pitäisi pistää hänet nurkkaan tunniksi häpeämään. Kokomuksen tulevien vaalien äänikuninkuningattareksi oli pyrkimässä myös vastustavalla kannallaan  valtuutettu Rouvari. 

Näyttää  vahvasti siltä että Kouvolan satsasi eilen 2 000 000 miljoonaa euroa verorahoja puurakenne hankeeseen. Ja Kymenlaakson liitolta tulee lisäksi Euroopan unionin teollisuutukea 1 750 000 Woodinno puuprojektien kehittämiseen. Se raha menee mitä ilmeisemmin  oikeesti puurakantamisen kehittämiseen, tuotesuunnitteluun ynnä muihin hankeen kehityskuluihin. Eikä niillä täytä tietääkseni toimitusjohtaja Jari Pajalan ja liikemies Ari Martosen taskuja? Kaupunki pääsee osakkaaksi tutkimus- ja kehittämisyhtiöön Woodinnoon vaivaisella  25 000 eurolla valvomaan omien ja  hankeeseen Kymenlaakson Liiton kautta myönnettyjen  EU-rahojen käyttöä ja valitsemaan sijoitus kohteita 4 vuoden ajalle?  

Puurakentamishankkeisiin ohjataan 1 975 000 euroa siten, että hankkeet täyttävät EU:n julkisen rahan käyttöä ohjaavat säädökset. Unionin rahoitusen yläraja on 75% rahoituksesta, mutta kaupunki asetti Woodinnolle 40% prosentin omarahoitus velvoitteen, joka Ahtia tuntuu pahasti riepovan?  Ahdin hankkeissa kuulemma firmat ei yleensä  joudu  laittamaan omaa rahaa likoon lainkaan. Todella löysää pimeää piilorahaa mm.  konsulttirahaa jne. on ollut Ahdilla jaossa vuositain 3 000 000 miljoona euroa ja KINNON Asko Pesosella vain vaivaiset 2 000 000 euroa ja nekin hirveäässä kritiikin puhurissa! Elinkeinojohtajan ja Kinnon johtokunnan syynissä toisaatata hyvä juttu. EU-raha on niin harvianista kauraa Kouvolassa aina ollut. Se Euroopan unionin omarahoituspykälä vähintään 25% onkin Ahtin lehtukaavailuissa kauhea este yrittäjien hyttyskarkote tai "hidaste"!. Ahdin mukaan kai  yritykset suuttuu, jos niiltä jotain omarahoitusta aletaan porukalla vaatimaan. Sinänsä ei mitään uutta auringon alla, kun vertaa hänen  kiinalaisille myöntämää täysin avointa kaupungin piikkiä. 

"Kouvolaan suunnitteilla oleva puutuotealan rakennusosatuotannon käynnistyminen on varmistumassa. Hankkeen vetäjän Ari Martosen mukaan tulevan yrityksen rahoituspohja on varmistumassa hankkeeseen mukaan tulevan Sitran myönteisen päätöksen jälkeen. 

Yksityirahoituksen määrä herättää ainoan  kysymyksen, paljonko sitä takaisin maksettavaa rahaa on tarkoitus hankkia? Bisnestä Martonen sanoo tämän hänelle olevan ja hyvä niin että työpaikkoja syntyy.Woodinno -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, elinkeinojohtaja Aimo Ahti pitää syntymässä olevaa yritystä hankkeen varsinaisena läpimurtona.  Alkuperäinen Woodinno-ajatus, jonka tavoitteena on luoda uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja puurakentamisen ympärille, on nyt toteutumassa konkreettisesti, iloitsee Ahti. Ahdin mukaan Woodinno-kokonaisuus oli alun pitäen elinkeinopoliittinen hanke ja se etenee tämän jälkeen vahvasti ja myönteisissä rahakkaissa merkeissä.

Tavoitteena on toteuttaa osana Woodinno hanketta puutuotealan monialainen yritys WoodPrime Oy, joka tuottaa mm. puurakenteisia rakennuselementtejä sekä puutuotealan asennus- ja suunnittelupalveluita. Yrityksen liiketoiminnan ydin on puun käyttöön perustuvien rakentamisen ratkaisujen suunnittelussa ja toteuttamisessa uudis-, saneeraus- sekä täydennysrakentamisessa. 

Yrityksen tarkoituksena on tuottaa puurunkoisia tai CLT -pohjaisia rakennuselementtejä, työstää palkkeja, pilareita ja levyjä mm. kantaviin rakenteisiin.WoodPrimen rakennusosaliiketoiminta yhdistää arkkitehtuurin, rakennusosien suunnittelun ja valmistuksen sekä työmaalla tapahtuvan asentamisen yhdeksi kokonaisuudeksi. Valmistetut puuelementit ovat vapaamittaisia ja niiden pääasiallinen markkina on suuremmissa rakenteissa, joihin talotehtaiden konsepti ei sovellu. Vapaamittaiset puuelementit antavat arkkitehtisuunnittelijoille uusia kilpailukykyisiä mahdollisuuksia verrattuna muihin teollisiin rakennuselementteihin.

Raaka-aineet, kuten LVL kertopuu, liimapuu, CLT ristiin liimattu massiivipuulevy, vaneri ja muut levytuotteet, sahatavara, eristeet, ovet ja ikkunat ostetaan tehtaalle komponenteiksi. Valmistus on suunnitelmiin perustuvaa kokoonpanoa ja työstöä.WoodPrime hyödyntää Suomeen ennakoitua Ruotsin kehitystä, jossa on viimeisten viiden vuoden aikana syntynyt yli miljardin euron uusi liiketoiminta puisille rakennusosille hyödyntämällä puurakentamisen kilpailutekijöitä. 

McKinseyn 2011 tehdyn selvityksen mukaan  betoni- ja teräsrakentaminen on 17 % kalliimpaa verrattuna teollisesti toteutettuun puurakentamiseen. Ruotsissa puurakentamisen osuus kerrostalorakentamisessa on 20 % luokkaa, kun se Suomessa on alle prosentin. Tämä puubuumi tulee kuitenkin voimakkasti kasvamaa lähiaikoin Suomessa.

WoodPrime Oy:n aloitusvaiheessa osakkaiksi ovat tulossa Sitra (tutkimusrahasto), Finnveran Avera-rahasto (valtio), Rasto Oy (Jari Suomela), MTK (keskusta), Puuliitto (demarit), Risto Kauppila (hyötypap), Ari Martonen (busines) ja Jari Pajala (johtoh)  Martosen mukaan osakaspohjaa voidaan laajentaa jatkossa ottamalla mukaan mm. paikallisia puutuotealan yrityksiä. Niitä on kai jo hulppeat 50 kpl yhetistyö tahoa mukana? 

Konsepti näyttää jo aika tuhdilta yritys- ja yhteisöryppäältä ja hyvä niin.Toiminta on tarkoitus käynnistää Voikkaan entisen paperitehtaan tiloissa  hyvinkin pian. Kun nyt valmisteilla olevat investoinnit saadaan valmiiksi kuluvan vuoden aikana, puhutaan noin 30 -40 uudesta työpaikasta, kertoo Martonen. Martonen puhui mulle puhelimessa  50 työpaikasta omaan firmaansa.

Toivottavasti pajon enemmän jopa 1000 työpaikkaa on parhaimmilla synnytetty  pysyvien työpaikkojen määrä projektin lopussa. Toivottavsti hanke pyörii jo silloin omillaan,

Ado Sakari Ala-Krekola 
SAD Senjor Art Director

Kasarminmäki, KOUVOLA

perjantai 24. elokuuta 2012

ADO SAKARI ALA-KREKOLA UUSI KUNTAMIES ON TYRKYLLÄ KOUVOLAN VALTUUSTOON

ADOSSA ON MUNAA ENEMMÄN KUIN PUURIN KANALASSA


                                                                                                                                           

Kouvolan kaupungin  
taloustilanne on niin huolestuttava, että pitää nostattaa taisteluhenkeä kotijoukkoihin. Uskomattoman löysää on ollut edespäypien budjettikuri marmoritalossa, jopa 30 miljoonan aukko on kurottavana säästötalkoista huolimatta umpeeen! Kaupungin  talousarvio ja budjettikirja on ollut ensisijassa perusturvalautakunnalle pelkää vessapaneria!?

Tottahan kaikki laskut on maksettava mitä Carea tai HYKSi ylimalkaan esittää ja muualta palvelumaksuina hyökyaaltona tulee kaupungin maksukeskukseen mutta mutta!

Ninpä heti kärkeen haluan lausua paatoksin Teille rakkaat Kouvolan ja koko Suomen maan siskot ja Isänmaamme  mitään pelkäämättömät reserviläisveljet sotarunoilija Yrjö Jylhä seuraavan kuolemattoman mieltä nostattvan runon;

LAULU JOESTA 

Taipaleenjoki, Tuonelanjoki; niin äiti lauloi ja lapset pirtissä hoki, kun suvi saapui ja suvi hiipui, mut isä vain yhä viipyi...
Sen kerran väyläkseen yön yhden mennen Suvanto uursi, länteen juoksut ennen; se purkaa Vuoksen vedet Laatokkaan, sen lähteet sydämess on synnyinmaan ...
Ja miehet kestivät, se joihin luotti, mut kevät tullessaan vain tuskaa tuotti; vain rannat raiskatut ja oudot sille avartuneiks se näki ympärille.
Niin toisin kaikki, kuin se toivoi, tahtoi vain Vuoksi ruumiitaan sen syliin ahtoi; vihollisvainaat Laatokkaan se pyyhki ja poikiaan kun löysi, pitkään nyyhki hivellen heidän hiuksiaan hiljaa, kuin lasta tuudittain, kuin vesililjaa.
 Taipaleenjoki, Tuonelanjoki; Elämänvirraks se viel on muuttuva toki; kun tuska tyyntyy ja kipu haihtuu, sen suru voimaks vaihtuu. -Runoilija Yrjö Jylhä-

1 §

Tarkkaan ottenhan olen tupla situtumaton en ole missään vanhoissa puolueissa, vaan henkilökohtainen rekisteröity yhdistys on taustapusikossa takani  ja vaaleissa
jokaisella meillä on omapäinen (10) tai yli henkinen valitsijayhdistyksemme seisomassa tumput suorina huikan  palellen teltallamme  täysin tietämättöminä ja työttömänä
oikean asiamme edessä rinnalla tai sivulla takana. Tätä iloista tosiseikkaa ei pidä sinänsä tuikitärkeissä lehmäkaupoissa isäntien kanssa unohtaa tai kun sonnia kyliltä noudetaan että mistä talosta se se visapää haetaan pukille se pitää tietä tasan tarkkaan. Ettei päätösten laatu heikkene ja menetämme tärkeät kantakirjaoikeudet.

2 §

Minä  olen täysin itseoppinut pohjalaisjuurinen SAD Senjor Art Director kaikista vanhoista puoluepukareista edukseen erottuva herkkä luova ihminen 
kuntapolitiisessa aamunkoittossa kylven iloissani kuin vastapesty lapsi. Suokaa anteeksi hyvät herrat, jopa Teistä arvon sitoututunut sisäpiirimiesryhmä en piittaa paljonkaan jos heittydytte salaa PerSuiksi ja hylkäätte Suomen ja Kouvolan rehellisen kansan tahdon!. Olen Kouvolan sitoumattomin aakkosissa ensimäinen ehdokas ja mielestäni kohauttaja ja jonkinmoinen  pirullinen pääjehu. Itse olen kanani aina kyninyt ja kerkiät kukotkin kynin vastakin, joskus on ollut pakko ne kukkioilijat salvaa.

3 §

Ei kannata nyt kenekään suuttua silmittömästi ja ryhtyä mylvimään kun paikalla ei ole untuva karvaltaan kiiltäviä hiehoja. Korostan kuitenkin asiaani ja kannatukseni on hiuskarvan varassa äänestäjieni antamassa valtuutuksessa. Ja sen kaikkivaltiaan edessä olen nöyrää poikaa.

Odotan rauhassa kunnes häilyväinen mutta ymmärtävä vaalikarjani 28.10.2012 tuo sen vapauttani rajoittavan köyden kaulaani ja  yksin armosta vaalissa laittamaan.  Silloin viimein olen valtuuston pilttuussa pää punaisena ja nokka keltaisena, heltat hiljaa housuissa tutisten onnesta. Onneksi on olemassa lähihoitajani ja opetusneuvos sitoutumattomien pääsihteeri Sakari Viinikainen sit. joka on kävelevä kuntapolitiikan wikibedia ja jolta vois kysyä jos sillä vaan olis aikaa vastata naulapäälle? No leikki  leikkinä Sakke Viinikainen hieno etunimi muuten ja sukunimikin on maineeltaan täysin nuhteeton. Hän jos kuka on asiassa kiireestä kantapäähän ja auttaa mua uskossa aina!

4 §

Mielestäni  äänestäjien antaman laitumen perimmäinen tarkoitus on jalon kansanvaltainen ja lieka uraansa alottavan sonnin  kaulassa estää liian alkuinnon syöksyä suin päin aran poliittisen asian ytimeen tai lobbaamaan asiaani kaiken kokeneen kaartin kyyniseen  kimppuun! 

Perusturvajohtana Toukoaho ja koko perusturvalautakunta etunenässä pitäisi asettaa henkilökohtaiseen vastuuseen lepsuilusta ja alijäämän synnystä. Karmeatsta ylityksistä tai sitten budjetti on laadittu pelkkien toiveiden ja katteettomien hatarien säästöodotusten varaan? Kouvola kaippa pikaisesti huippuluokan talousjohtajan joka osaa hoitaa nykyajan vaatimusten mukaiseti on viisaasti kaupungin
talouden kuntoon, myös Kouvola  hyvin hajautettu finanssi sakku  pitäisi 10 kertaistaa 100 miljoonaaan eroon joka takaisi kunnon osinkotulot turvatyynyksi ko. kaltaisille valtuutettujen aiheuttmille  jättitappiolle!.

Sinne hornan tuuttiin- tunteita hehkuvaan valtuustosalin kuumuuten haluan  - UusKouvolan talouasioiden ja erityisesti peruspaveluiden kustannusten sysimustaan pimeään osin ulkoistettuun  ytimeen! Sen sotkeutuneen muikkuverkon haluan selvittää ensin syömämuikut riipiä pois pannulleni voihin tirisemään ja ajan kanssa savusaunan takana sopimissykkyrät suoria kansan tahtoon..

5 §

Isämaallinen kaupunki ja Äidillinen rakkaus kärsivään Kouvolaa  kohtaan on koko kuntapolitiikkani jumalinen ja ennemuuta ihkun keskeinen ydinajatus.
Minunhan  on kaivettava jostin arvot. En ole kuntavaaleissa  persukapiaisena siitä tosiseiksta huolimatta uskon siniseen  Suomeen ja keltaiseen Kouvolaan ja sinivalkoiseen Kaikkivaltiaaseen Taivaan ja Maan Luojaan. Olen yksijumaisen opin kannattaja ja näinollen Abrahimista polveutuva Muhamedkin on minulle suuri profeetta. Kaiken katoavaisuuden lopussa uskon Aabrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumalaan! Meidän Herraamme!

6 §

Olen erityiseti naisten ja kuntapolittisten neitsyeiden kovassa käytössä valtuustosalissa ja salin ulkopuolella, josko mä kuulun siihen joukkoon untuvikkona runoratsuna itsekkin. Se tarkoittaa 
vertaistukea ja olen vapaasti asiaansa panutuvien keltanokkien kanssa yhtistyössä koko kuntavaalikauden (4 vuotta) ajan.  

7 §

Kenekään ei  kuitenkaan pidä  suostu liikaan täysin kokometttoman pohjalaisen jääräpään liian rajoittavaan kaitesentaan missään. En pullikoi ketään vastaan mutta asiani sanaon suoraan Pohjanmaan kautta. En puhu vain tullakseni kuntapolitiikan lastentarhassa huomatuksi, vaan liityn päätöksiin ja annan siihen oman  tarkkaan harkittun mielipiteeni  päätöslauselman tueksi tai esitän eriävän mielipiteeni täysin vapaasti..

8 §

Työelämän  puutarajana 48 vuotta alkaa olla tarpeeksi. Kuuman kuuma kuntapolitiikka odottaa,  siellä Suomen uudistuvissa ja hyvä niin  kodinturvajoukoissa  on tullut norkoiltua ihan tarpeeksi ja
nyt kuin täysin ansaittut eläkepäivät häämöttää ja työssä soutaminen ajoittanin väsyttää ja horisontissa sarastaa vapaaherran viheriöivä niitty. Olen pian täysin vapaa kokopäiväinen kuntapolittinen nutipää ja varsinainen piintynyt kovaksi munaksi keitetty maakari ja vanhana äreänä ukkona tuikea torvelo uivelo ukko jos tarvis taistoon työhän on! 

9 §

Aleksis Kivi; Syksyn lapsilla kiire on aatos lensi ja aivot takoi veri paksuna päähän sakoi; Niin mulla syttyi kiima mennä uutena sonnina kellanneille polittiselle päätös laitumelle joka vuotaa mulle mirhaa maitoa ja hunajaa?Tullakseni tervetulleena mukaan Teidän 
vanhojen väsyneiden sotaratsujen ja  kantakirjasta pian poistettavien mahtisonnien joukkoon tänne rakkaan Kouvolan upean kotipaikkakunnan lehmihakaan 
haistelemaan kuntapolitiikkan ihania lehmäntuoksuisia tuulia. Jotkut ovat kielineet etette selkään enää pystyisi nousemaan, jota en tietenkään suurin surminkaan lahtipenkissä usko?
Nyt on aika tuoda taloon uusi sonni ja sen nimeksi on pantiin Onni eikun Ado?

10 §
             
Ado Sakari Ala-Krekola
SAD Senjor Art Director
Kasarminmäki, Kouvola
gsm 04 3433 709
ado.sakari@hotmail.fi


        

perjantai 17. elokuuta 2012

KOUVOLAN MONIKULTTURIKESKUS SAAGA AVAA PIAN OVENSA


 Roda Hassan on ensimmäinen maahanmuuttaja Turun valtuuston puheenjohtajistoss

Kouvolaan on perusteilla eri tahojen yhteistyönä vapaaehtoispohjalle monikulttuurinen upea ja ajanmukainen toimintakeskus. Hienon työn tuloksena syntynyt The Mulicultcenter Saaga of Kouvola avaa ovensa 04.09.2012 ja sinne lienee kaikki kouvolaiset ja muut asiasta kiinnostuneet tervetulleita? Siitä tulee yhdistyspohjainen SAAGA-monikultuurikeskus so. monikulttuurinen työrukkanen jossa runsaati yritystilaa tarjota vuokralle ja ennemuuta kotoinen SHAVANNI Express ruokapaikka/kahvittelu/teehuone kansalaisten rennon leppeä tutustumispaikka kaikille mamau-asioita ymmärtäville ja etnisten ruokien herkkusuille ja työn  ystäville.
Sen tulisi toimia pääosin kannattavasti omillaan kustannukset  hyvin kattaen. Eikä kuulemma seurakunnalla ole vuodenvaihteen jälkeen eikä kaupungilla  ole nyt varoja siihen laittakaan.  Mikä sinäsän ei ole pelkästään huono asia. On asialle omistautuneiden tekemisen paikka ja   se on vapaaehtoisten vastuunotto  tulikoe näytönpaikka yhdistytoiminnassa ja se tulee onnistumaan loistavasti, siitä olen 100% varma.

Harkintaa tarvitaan annetaanko sille avusta ja tarkkaan punnintaan kannattako antaa apua. Sympatia jota kaupunki tarjoaa Saaga-keskukselle on paljon merkityksellisempää työn kannalta kuin kylmien löysien eurojen perusteeton syytäminen toimintaan. Jos työntekijöillä ei ole taattua aitoa palavaa intoa mamu-asialle. Se on sinänsä hyödytöntä seisovan rahan tuhlausta pelkkiin palkkamenoihin.. Työn täytyy lähtea maahanmuuttajien omista kulttuurisista ja uskonnollista tarpeista, ei kanettu vesi kaivossa pysy edes kunnan raanasta laskettuna.

Toivottavasti kaupunki kuitenkin suuntaa myöhemmin keskukseen maahanmuuttopalvelun toimintoja tukemaan mamaujen kokoutusta Kouvolaan ja suomalaiseen yheiskuntaan ylipäänsä ennen muuta mahdollisimman vitkaan suomen kielen auttavaan oppimiseen ja sitten työelämään.

Muslimien moskeija on uskovien rukoushuone se palvelee keskuksessa muslimi maahanmuutajien uskonnollisia tarpeita. Insallah!Toivottavasti myös Kouvolan seurakunnan ohella myös Autuaan Ursulan katollinen seurakunta ja Kouvolan Ortodoksinen seurakunta ja muut pienet kristilliset yhteisöt löytävät omille palvelupisteelle infotilansa keskuksesta.

Suhtautuminen on ollut kaupungin päätöskoneistossa aivan ällistyttävän myönteistä! Kiitos erityisen hyvän Kouvolan kaupungin maahanmuutto-ohjelman! Oma suomalainen kulttuurimme on arvokasta, vankan omaperäistä, ja olemme itsetietoinen vahva valistunut länsimainen sivistysmaa. Meitä ei uhkaa muu kuin arvoton täysin typerä vihanlietsonta turvattomia maahanmuuttajia kohtaan. Sen mustimpia vihanpidon hedelmiä saatiin kokea Norjassa Öton saarella taannoin yhteiskunnallisesti aktiivien demarinuorten kauheassa järjetömässä murhaamisessa!.

Me ollemme valmiit kohtaamaan minkä tahansa vieraan kulttuurin edustajat, uteliaan ystävälliseen yhdenvertaiseen ja reiluun humaaniin, sivistyneeseen tapaamme. Meidän ei tarvitse pelätä yhtään mitään heidän puoleltaan ja he haluavat elämältä samaa mitä mekin, työtä toimeentuloa ja hyväksyvää ymmärtävää rakkautta.

Persujen kylmän laskelmoiva täysin  tietämätön epäluuloinen vastakarva ei ole lannistanut maahanmuuttotyöhön innostuneita virkailijoita, vapaaehtoisia eikä maahanmuuttajia, ja vastuullisia arvokkaita kuntapäättäjiä vieläkin vähemmän. Tämä on hieno signaali valveutuneesta särmästä nyky-Kouvolassa ja olla viileän rauhallisesti koko leijona kaulaiseen Suomeen tulikuumien tai jääkylmien katseiden leimussa. Natsitmieliset persut eivät Kouvolan hallinnossa onneksi käytännössä sentään hillu!

Paikallinen populismipakanuus ei ymmärrä monikulttuurisuudesta enempää kuin mulli uudesta veräjästä; Valitettavasti PerSun Sisupastilli-pojilla on kade mieli tummien poikien ylivoimaiseta varustukseta ja vastustamattomasta vetovoimasta Kouvolan tyttöihin!. Tukevassa haaraasenossa seisovat entiset kapiaiset osoittavat kansalle ja erityiseti hennoille mummoille voimaaja valtaa ja ylenkatsetta pilottitakeissaan pellepuvun housuissa ja maihinousukengissä vittuuntunyt tuotemerkkinään yrmy ilme kasvoillaan koko Kouvolaa ja Isänmaa Suomea kohtaan.Valtuutettu Anssi Tähtisen raivo (täysi mykyys kokouksissa)  tässä tyttöasiassa maahanmuuttotoimikunnassa  ulkomaalaisia vastaan on ymmärrettävää mutta ei hyväksyttävää!

Toimintakeskuksesta muodostetaan iloinen kansojen keltainen sali ja energinen kohtaamispaikka, jossa maahanmuuttajat ja kantakaupungin asukkaat tapaavat toisiaan veljeydessä sekä voivat hyvillä mielin ja avoimesti toimia kaikkien kanssa yhdessä.

Voidaan perustellusti sanoa, että Kouvola on ottanut täysin tosissaan maahanmuuttoasiat. Niitä ei hoideta vain toisella kädellä kauhistellen, vaan ne on ymmärretty haasteeksi ja mahdollisuudeksi kaupungin tiellä kansoittumiseen modernin menestyväksi kansainväliseksi Euroopan ja Suomen kärkikaupungiksi ja  edelläkävijäksi Kymen maakunnassa.

Minun mielestäni meidän pitäisi ottaa Kouvolaan noin 20 000 ulkomaalaistaviidessä vuodessa ja kääntää muuttotappio reiluksi voitoksi Kouvolan alueella vaikka näin.Uusi kotoutuslaki antaa puitteet ja valtuutuksen ja velvoitteet kaupunkien maahanmuuttotyölle. Kouvolassa osataan tehdä oikein jäsenellysti ja maahanmuuttokoordinaattori Tuija Väyrysen Maahanmuutopalvelut toimii nyt mielestäni täysin moiteetta, jos koskaan siellä puutteita asiakysymyksissä
on ollutkaan?
Mikä parasta Kouvolassa nyt erietytty SAAGA-monikulttuurikeskus Cumulustalossa riittää vilskettä ja vapaaehtoista maahanmuuttotyötä halutaan ja osataan täällä tehdä suurella sydämellä.

Kiitos monikutturikeskuksen aukeamisesta kuuluu rakastettavalle ystävälleni Satu Kurrille ja Kansainvälinen Kohtaupaikka yhdistyksen aktiiveille uudelle toimeliaalle eläkeläispuheenjohtajalle. Ilman Satua kaikki ymmärrys lämpö ja rakkaus maahanmuuttaija kohtaa korvattaisiin kylmän laskelmoivalla politikoinnilla ja onneksi ei nyt asianlaita ole se vaan Monikulttuurikeskus SAAGAssa vallitsee neutraali humani syvään ymmärrykseen ja ihmisyyteen perustuva ajattelutapa. Ne järjestöt puolueet ja puolueitten etujärjestöt jotka nämä arvot jakaa voivat olla mielestäni hyvässä rakentavassa yhteistyössä Satu Kurrin kanssa. Vuokranantaja Tradeka saakoon ansaitun  kiitoksensa tilaisännöinistä !Tämä on vain minun oma käsitys asioista.

SAAGA-moderni ja toimelias monikulttuurikeskus tällähetkellä se on erityisen hyvissä käsissä ja työtä voidaan tehdä eriysellä innolla ja oikein menetelmin riittävän hyvin! Toivottavsti kaikki talousvaikeudet voitetaan ja Kouvolan Maahanmuuttopalvelut ja monikulttuurikeskus SAAGA voivat toimia toinen toistaan täydentäen saumattomassa sovussa. Projekteja tulee ja menee mutta virkaatehtäviä on jatkettava ja pesä puhdistettava jos on tarvis, niin se homma vaan toimii!

Ado Sakari Ala-Krekola (amuu)
SAD Senjor Art Director
Kasarminmäki;KOUVOLA


perjantai 10. elokuuta 2012

KOUVOLAN YDINKESKUSTASSA MANSKILLA YRJÖJÄ RIITTÄÄ

Kouvolan Manski alkaa olla nykyään lapsiperheille aika ikävä paikka. Sen ihanin  tuulahdus oli soliseva ja toimiva vesielementti. Vanhan Kouvolan teknisten palveluiden älynväläys ja silmäterä, on edelleen  talviteloillaan vesivanerin alla! Mikä mättää Kouvolan kaupungin yhdyskuntatekniset palvelut ja yhdyskuntatekniikan johtaja Erkki Becker?

KEVÄTANKEUTTA KOUVOLAN YDINKESKUSTASSA















Toivottavasti parjattu vedenheittokouru saadaan kuntoon ennen Taiteiden Yötä, sillä pisuaarihätä saattaa yllättää iloisen rellestäjän kesken parhaan juhlinnan. Eikä kapakkoiden korun ääreen ole enää virkatietä! Sen estää gansterin ottein yönmustaan pukeutuntunut kaljupäinen käsi ojossa seisova kolikkorahaa kerjäävä tylyttäjä, kuin romanialainen taustavaikuttaja hanuriton ovimikko!

Ydinkeskustan Mansia on keskellä parasta turistisesonkia miehitetty alan miesten toimesta jo mielestäni ihan tarpeeksi. Putkinotkossa oleva A-klinikan selviämisyksikkön ilmiselvät asiakkat huutavat viittovat ja hortoavat Manski Ydinkeskus ry. reviirillä valtoimenaan kuin humalaiset Hässilän pässit. 

Ongelma ei ole keksitty vaan todellinen kuin punaviinitahra Kouvolan entisen kännisen kansanedustajan frakkipaidan rinnuksilla Suomen Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton epävirallisessa jatkopaikassa eksyttyään DTM;ämmään kun luuli menevänsä autokilpailuun! (Dont Tell Mama)

Eikö keskustan torikaupalla elävä ja pienyrittäjiä ahkeraan rahastava vanhan Kouvolan aikainen Kouvolan Ydinkeskus ry. rälssi  (käytännössä Rva Monnin yhdistysmuotoinen aluevalatus) voisi puhdistaa päivittän oksennukset pois lasten ja ulkomaalaisten silmistä, vaikkapa ulkoistaen siivouspalvelun muille, se työllistisi alan miehiä. Keskustan kantaväestö on jo asiaan näköjään täysin turtunut tai kusen ja paskan hajuun täysin tottunut?

Muiden muassa amerikkalainen ystäväni ihmetteli Manskin hulvatonata hankasti juopottelevaa supisuomalista juomatapaa ja armotonta menoa. Arvon Kouvolan kaupungin tekniset palvelut ja sen johto troikka, voisitteko tehdä jo viimein jotain ydinkeskustan veran alle peitetyn "visuaalisen vesielementin" saneerauksen suhteen?

Jotain tarttis tehdä ja nyt ois korkea aika toimia, kun  massivinen luontoelementti Veturi pian valmistuu! Vai mitä Lauri Lamminmäki?

Ado Sakari Ala-Krekola (amuu)
Kasarminmäki

maanantai 6. elokuuta 2012

KOUVOLAN MOSKEIJA LUO JÄRJESTYSTÄ USKOVAISIIN


MYÖS MUSLIMINNAISET RUKOILEVAT VIIDESTI PÄIVÄSSÄ MEKKAAN PÄIN

















Kun luin uutisen Kouvolan uuden moskeijan osakseen saamasta täysin humaanista ja yksimielisen suvaitsevasta vastaanotosta. Olin iloinen asiasta ja  ihmettelin suurta kummallisen outoa myötäsukaa. Kunnes havaitsin erään tärkeän olenaisen  asiaan myönteiseti vaikuttavan seikan, kyse oli samassa talossa sijaitsevan liike-elämän suhtautumiseta tuleviin mamu-naapureihansa.

Kuka nyt tulevien asikkaiden uskonnollisia tapojaan rupea julkisesti kritisoimaan, sehän olisi todella moukkamaista touhua! Moskeijan tulo uuden uutukaisen monikulttuurikeskuksen yhteyteen on kuitankin täysin muslimien oma sisäinen asia. Se tukee hyvin Kouvolan tulevan monikulttuurikeskuksen jäntevää  ja sovintoa kaikkiin suuntiin ja kansakuntiin rakentavaan linjaa.

Kenekään uskonrauhaa ei saa tieten häiritä, eikä moskeijan perustamista Kouvolaan ole meidän supisuomalaisten mielipiteistä hiukaakaan riippuvainen. Se on muslimiyhteisön oma asia minne moskeijansa ja minareetin pystyttävät, jos kaavoittaja paikan sille kaupungista hyväksyy.
Suomalainen rahvas voi luonnolliseti pitää outona minareettia ja sieltä kuuluvaa havahduttavaa ja uskovaiset herättävää rukoukseen kutsuhuutoa. Moskeija on helpompi hyväksyä kaupunkiin.

Onneksi havahduin ruususen unestani lukiessani tämän lehden osallistu keskusteluun palstaan netistä!. Maailma on edelleen yksipuisen takapajuisen tietämätyymyyden tyysija ja norjalaisen massamurhaajan ajatuksenjuoksu eritysesti muselimeja kohtaa on langennut puhevaan luulotelun ja tarujen sumuiseen kylmän kosteaan maahan. Vihankylvö näyttää kasvaneen kaiken karvaisilla epätitoisilla formuloilla jo hyvällä oraalla! Mistä hommafoorumista se kylvökone on kotoisin ei lienee kennellekään asioinin hiukankin peruhtyneelle epäselvä.

Tässä yhtydessa en haluaisi puhua perussuomalaisesta puolueesta mitään, sillä Sisu-ryhmän vaikuttava neljäsosa on kuitenkin vähemmistö koko puolueen jytkykannatuksesta. Sitä joka pisti herrat  yskimään, runollista Pauli Hanhijärven laulua mukaillen.

Kansanedustaja Juha Eerola katsoi paremmaksi erota Sisu-ryhmästä, sillä jos maahanmuutossa keskeisen hallintovaliokunnan puheenjohtajuus on sisusta kiinne ja veliveikkonen Halla-aho sen Juhalle testamenttasi lähibupissa niin olikin viisainta erota koko ääriveijareiden poppoosta. Selkärankaa näköjään Eerolalta tarvittaessa löytyi ponnarin alta kiitettäväsi,  se on varmaan havaittu vain röntgensäteillä. Paikka tosin meni täysin demokraatiseti toisin kuin pojat olivat keskenään päättäneet täysin asialliselle naiselle, joka olisi pitänyt valita siihen tehtävään heti ilma hapuilevan tuskastutavaa pösilöintiä!

Summa summarum puhun asiasta suvaitsevista körttijuuristani käsin  ja luterilaisilta kirkkoherroilta saapani opin perusteella. Perisuomalaisen en tule puskista, kuiten joku piskinapakka on luullut minun tulleen ja olevan kai yönmusta neekeri, joka meidän ylempirotuisten perusvalkoisten hetromiesten ja lihansyöjien sosiaaliturvaa hamuaa väärin perustein ikiomakseen?!. 


Meidän kaikkien suomalaisten pitää kunnioittaa kaikkien uskontojen ja uskomuksien oikeutta omaan uskon tai käsityksensä mukaiseen elämäänsä. Ja minun vajavaisen käsityksen mukaan se koskee muitakin kuin yhteiset juuret  omaavia Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakopin Jumalaan uskovia, siis muitakin kuin muslimeja juutalaisia ja ainakin körtti kristittyjä.

Mielestäni Kouvolan muslimeilla on täysi oikeus oman moskeijaansa ja minun puolestani rakentakoot viereen vaikka ison minreetin kusuhuutoineen olen musiikkimies laulan karaokea, ei se minua häiritseisi mitenkään. Minreettia tarvitaisiin moikikellojen lisäksi kirkkoherra Gärdström kovaäänisellä Keskuskirkkoon pyytämään ihmisiä oman rukiisen sanamme kuuloon!


Päinvastoin uskon uuden moskeijan luovan hyvää järjestystä muslimien keskuuteen  ja avaavan ymmärrystä ja kanavan hedelmälliselle vuoropuhelulle eri uskonnollisten käsitysten välille. Ymmärrän kanslaisten epäluulon asiassa, mutta se on suurimmaksi osaksi täysin turhaa vierauden pelkoa. Meidän tulee elää sovussa kaikkien ihmisten ja uskontojen  kanssa.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki