torstai 22. joulukuuta 2011

VENÄJÄN DEMOKRATIA TUTISEE KUIN KUUMESSA

VENÄJÄN JOHTAJAKAKSIKKO PUTIN MEDJEVE  TIUKASSA PAIKASSA 














Venäjän demokratia tutisee Duuman vaalien takia kuin  kuumessa. Oikeaa demokratiaa hamuavat oppositio on haistanut veren ja oivan tilaisuutensa toimia. 


Kansa on lähtenyt kaduille osittamaan tiukan vastalauseensa vallan pitäjille. Vaalitulosten neuvostoaikainen tökerö manipulointityyli on tullut valvontakameroiden ansiosta räikeästi kaikkien nähtäville.  Voimistuvat pelottomammat oppositiovoimat ovat kärmeissään, he eivät enää sulata valtaa pitävien vaalivilppiä!. 

Äänekäs oppositio kaipaa tinkimättömän rehellisiä  kansanvallan mukaisia uusia vaaleja. Niitä ei kuulemma kuitenkaan järjestetä. Selvästikään uusiin presidenti vaaleihin valmistuvaa Vladimir  Puutinia ei enää pelätä, vaan ennemminkin hänelle nauretaan jo melko avoimesti! Ja sehän tarkoittaa Venäjällä, kuten muuallakin merkittävää uskottavuuden menetystä!

Pääministeri Puutin koki taannoin karmivan "Causesku-ilmiön" - 20 000 tuhahantinen vapaaotteluyleisö puuasi hänelle päin naamaa! Henkilökultti päämiehen ympärillä näyttää rapistuvan yllättävän nopeasti. Nettiyhteisöjen innoittama nörttinuoriso on ny lähtenyt 70-lukulaisten ammatikeseen mieltä osoittavien "insinööri isiensä" kanssa kadulle ja tämä onkin se todella Venäjän vallanpitäviä kannalta huolestuttava ilmiö. Mihin kuohunta Venäjällä johtaa, sitä ei tiedä tässä vaiheessa kukaan. Poliisijoukot hakaamassa ja pidättämässä opposition mielenosoittajia ei lupaa mitään hyvää. Kovat keinot on otettu Venäjällä hämmennyksen vallassa käyttöön.

Venäjän duumanvaalit kertoivat melkoisista muutospaineista itänaapurissa. Kun ottaa huomioon tiedotusvälineiden valtapuolueelle antaman yksipuolisen tuen, Yhtenäisen Venäjän jääminen alle puoleen annetuista äänistä oli todella surkea tulos. Heidän todellinen äänimääränsä vaaleissa on arvioitu olevan enää vain noin 25 prosenttia.On todella mielenkiintoista nähdä miten ensi maaliskuun presidentinvaaleihin valmistautuva Vladimir Putin tukijoukkoineen reagoi ärtyyneeseen kansalaismielipiteeseen. Onko johtopäätöksenä uudistusten lisääminen vai entistä tiukempi ote tiedotusvälineisiin ja opposition toiminnan tiukka rajoittaminen.?


Vanhakantaisille kommunisteille vaalit toivat noin 10 prosentin lisäyksen, edellisten vaalien 10 prosentin tasoon verrattuna. Jos tilanne karkaa käsistä, saattaa lopputulos olla arabikevään kaltainen perinpohjainen poliittinen reformi. Olisiko se Venäjän todellisen demokratian uusi aamunkoitto? Toivoa tätä kohteilaasti sopii, koskapa Venäjän kansan selkäranaka - maatuskat ne tuiki rakastettavat mummot ovat kärsineet jo tarpeeksi. Mielestäni Venäjän kansakin on ansainnut jo 20-vuoden jälkeen oikean vapautensa ja aidot kansanvaltiset polittiset olot. Vaikka asia ei minulle pahemmin kuuluisikaan, sitä minä toivon suomalaisena hyvinkin hartaasti kädet ristissä..


Suomessa asuvien venäläisäänestäjien mielipiteet antaa hienon viestin suomalaisille, niin merkittävästi se erosi koko Venäjän vaalituloksesta. Suomessa annetuista äänistä suurimman osan, 24,7 prosenttia, sai puolueista periaatteiltaan kaikkein länsimielisin liberaali Jabloko. Venäjällä puolue sai vain 3,3 prosenttia ja jäi kirkkaasti alle seitsemän prosentin äänikynnyksen. Aivan Jablokon kannoilla Suomessa olivat valtapuolue Yhtenäinen Venäjä 23,9 prosenttia ja linjaltaan epämääräinen Oikeudenmukainen Venäjä 21,9 prosenttia.


Suomessa äänestäneiden luvut voi tulkita ainakin kahdella tavalla.  Selvästikin tänne muuttavat venäläiset ovat länsimaisempia poliittisilta arvoiltaan kuin venäläiset keskimäärin. Joillekin toisinajateljoille kyse voi olla jopa henkisestä maanpakolaisuudesta.

Toinen ja todennäköisempi näköala on, että paremmin toimivan sananvapauden oloissa myös poliittisista kannoista tulee vähemmän ylhäältä ohjattuja. Yleisradio ja suomenvenäläisten omat lehdet tarjoavat avarampia vaihtoehtoja Moskovan hallitsemille uutisvälineille. On huomattava miten tärkeää venäjänkielisen uutistoiminnan tukeminen Suomessa on. 

On hyvä muistaa, että vaaleissa äänestävät Venäjän kansalaiset ovat vain vähemmistö suomen venäjänkielisistä. Suurempi osa kielivähemmistöstä on kotoutunut Suomeen avioliittojen kautta niin hyvin, että heistä on tullut Suomen kansalaisia. Suomen venäjänkielisen väestön arvomaailma on siis paljon demokraattisempi kuin usein on luultu.


Toivottavasti Venäjän kuohunta löytää oikeat kansanvaltaiset uomansa ilman verenvuodatusta. Se on myös pienen Suomen kannalta kaikken onnellisinta kehitystä.


Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola

tiistai 20. joulukuuta 2011

JOULU JUHLISTA JALOIN

RAITIS JOULUPUKKI ON LAPSLLE PARAS 
























Joulu on meille suomalaisille juhlista jaloin, niin paljon hienoa talvista tunnelmaa ja valoisia kultaisia muistojen vuosikertoja se on meille monille antanut. Joululaulut ovat silta muistojen
aarreaittoihin, niihin lapsuuden kaikkein hellimpiin joulumuistoihin rakkaimpien ihmisten kesken. On kuitenkin muistettava, ettei joulu ole kaikille perheille ja ihmisille suinkaan yhtä suurta riemullista kulutusjuhlaa. 

Syrjäytyminen ja suoranainen köyhyys on lisääntynyt huolestuttavasti ja niukkaakin niukempi joulunaika on aika monilla edessä.  Eri avustusjärjestöjen joulupaketit ja muu tuki ovat monille perheille ainoa keino saada jouluinen tuulahdus  kotiin. Joulu on kristikunnassa valoisa Vapahtajan syntymäpäivä, vaikka se on saattanut jäädäkin kiireessä paljolti unohduksiin ja lapsipuolen asemaan. 


Jouluinen viinaksien käyttö, kertoo surullista tarinaa aikuisten ihmisten itsekkyydestä lasten iloista jouluviettoa kohtaan.  Haluaisin haastaa kaikkia ajattelemaan omien lapsiensa parasta. 
Joulu ei tee poikkeusta juomisen suhteen muista suomalaisista suurista juhlista, alkoholia käytetään aika surutta ja usein liian runsaasti. Anna lapselle raitis- joulukampanja muistuttaa, että joulu on erityisesti lasten juhla. Eikö edes joulua voitaisiin pyhittää täysin raittina perheelle ja lapsille. Lapsi kaipaa turvallisuutta sekä häntä huomioivaa läsnäoloa. Aito ilo syntyy yhdessä olemisesta ja tekemisestä. Juhlatunnelman voi aivan hyvin luoda ilman päihteitäkin. Se ei ole tietenkään kaikille helppoa, mutta olisi syytä yrittää ainakin. Sehän saattaisi olla lapsille ikimuistoinen paras joulu kaikista?


Joulun aika on useille arkikiireistä rauhoittumisen ja yhdessä olemisen vapaata aikaa. On hienoa kun Anna lapselle raitis joulukampanja haluaa vahvistaa sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta. Joulun aika on parhaimmillaan toinen toisistamme välittämistä ja lämmintä tunnelmaa. Aikuisen päihteiden runsas käyttö voi lapsen silmissä näyttää hyvin hämmentävältä ja jopa pelottavalta. Lapsen joulutunnelma muuttuu huoleksi ja turvattomuuden tunteeksi. Lapsi saattaa kokea vahvasti, ettei hänelle ole mitään sijaa päihdekeskeisessä aikuisten juhlassa. Näin ei tietenkään saisi ainakaan jouluna olla!


Olen tietysti täysin vanhanaikainen metusalem kun vouhkaan raitista joulun vietosta. Kolme neljästä suomalaisesta on kuitenkin sitä mieltä, että käytämme liikaa alkoholia ja että suhtaudumme liian vapaamielisesti jouluiseen humalaan. Myös sumeilematon alkoholin mainonta vahvistaa alkoholin kuulumista niin arkeen kuin juhlaan. Suomalaisten enemmistö kieltäisi myönteisiä mielikuvia aikaansaavan alkoholin mielikuvamainonnan. Sitä jään hartaasti odottamaan.

On selvääkin selvempää ongelmat  kärjistyvät viinanhuuruisina juhlapyhinä. Vetoan kaikkiin aikuisiin, että annatte lapselle raittiin ja huolettoman joulun.


Toivotan Rauhaisaa ja Iloista  Joulua kaikille


Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

torstai 15. joulukuuta 2011

KOUVOLAN IMAGO KAIPAA PIENTÄ KIILLOTUSTA

Kouvolan kaupunki sai kuntien imagotutkimuksessa sijan 32/34, mikä ei todellakaan ollut mikään yllätys uudelle tuoreelle suurkaupungille. Etenkin kun tietää miten kaupungissa tuskastumiseen asti vähätellään omia mahdollisuuksia.  

Tuskin tälläistä tapahtuu missään muualla Suomessa, siinä määrin kuin täällä kultaisessa Pohjois-Kymessä? Tämä on minulle pohjalaiseen tyyliin kasvaneelle täysin outoa touhua!. Mielestäni ponnettumuudesta ei ole kyse nyt  Kouvolassa, vaan paikkakunnalla yleisesti  omaksutusta piintyneestä ajattelutavasta.  

Uusi Kymenlaakson maakuntajohtaja Juha Haapaniemen on vaatinut meiltä luopumaan vähättelykultturistamme. Olipa mainio avaus ja hän osui todella naulankantaan! Kouvolan sijainti on hyvä ja kaupankäynti etenkin market aluella on ollut  pitkään Suomessa huippuluokkaa. Jokainen hyvä kaupunki kaipaa ennemuuta selkeää vankaa johtajuutta, jonka taatussa varassa voidaan päätökset valtuustossa toteuttaa. Tämän perään on Kouvolassa viimepäivinä talousasioissa aiheelliseti kyselty.

Ylöjärvi sai mielikuvastaan parhaat 7.74 pistettä,  Kouvolan imagoarvo oli  6.63 ja vähiten mielikuvapisteitä sai ihme kyllä Porvoo 6,59 , vaikka se on hyvinkin pirteä kaunis pienkaupunki. Tutkimuksen keskiarvo oli 7.29 siinä mielessä Kouvolan tulos ei ollu kovin huono.  Parhaan ja huonoimman välillä ei ollut kovin suurta dramaattista eroa. Kouvolassa ei pidä tuhkaa ripotella päälle tästä syystä, eikä Porvoon seura ole ollenkaan toivoton vaan pikenminkin päinvastoin. Nenät on nyt tomerasti pyyhittävä ja ryhdyttävä hommiin Kouvolan puolesta.

Jos joku väittää Kouvolaa ponnettomaksi kaupungiksi ei tunne kaupunkia oikeastaan ollenkaan. Pelkästään tutkimalla elikeinoelämää ja kaupungihallituksen sekä kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja päästään kyllä täysin toisenlaiseen tulokseen. Kouvolassa on todella menossa melkoinen ponnistus suurkaupungin saamiseksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Tätä sarkaa puidaan koko ajan todella suurella puimurilla!. Eikä tässä asiassa voi odottaa muuta kun hyviä tuloksia, melkein kaikki käytössä olevat keinot on ainakin otettu jo tarkasteluun. 

Joitain takaiskuja tekevän tielle aina sattua. Yritetäänpä vaikka saada vaikka uusi monitoiminen sairaala kaupunkiin, siitähän vasta sukeutuikin todella värikäs terveyspolittiinen tapahtuma. Kouvolan hallinto-oikeus ilmeisesti tekee sitten sen lopullisen päätöksen rakennetamisesta. Asetankin kaiken toivoni uuteen tulevaan valtuustoon, jolla on voimaa ja rohkeutta rakentaa alueelliseti kuntapalveluiltaan vahvaa toimivaa Kouvolan kaupunkia.

Elinkeinoelämän osiossa tarkastellaan kolmenkymmenen neljän Suomen yli 30 000 asukkaan kaupungin imagoa.  Kaupunkien ja kuntien imagoa arvioivat yli 30 000 asukkaan kaupunkien yritysten päättävässä asemassa olevat henkilöt, toimitusjohtajat ja talousjohtajat. Elinkeinoelämän edustajat arvioivat niitä kuntia, joissa heidän edustamallaan yrityksellä on toimintaa.Tähän arvioon saattaa vaikuttaa kilpailutilanne, ei mieluusti kerrota kilpailijoille kaikkia menestystarinoita.  Ei hyville apajille muita yrittäjiä hevin haluta houkutella. Eikä minkäänlainen menetyksella rehvastelu kuulukkaan suomalaiseen yrityskulttuuriin.

Kuntalaisten ja kaupunkilaisten mielipide selvitetään esittämällä suosittelukysymys kuinka todennäköisesti suosittelisi kuntaa ystävälle, tuttavalle tai sukulaiselle asuinpaikaksi ja perustelut suositteluun tai kritiikkiin.  Vastaajat edustiavat 15–79-vuotiaita maan 34 suurimmassa kaupungissa asuvia henkilöitä. Myönnetään Kouvolan image kaipaa pientä  kiillotusta. 

Tärkeintä on kuitenkin ns. kaupunkilaisten hiljaisen enemmiston kanta. Niiden jotka pitää Kouvolaa Suomen parhaana paikkana asua elää ja tehdä työtä. Viettää päiviään täällä onnellisena.  Kultaisesta lapsuudesta asti täällä asuneena - on auttanut näkemään Kouvolan hiljalleen ulkopuoliselle avautuvan hienouden. Sanokaa Te muut mitä sanotte!

Ado Sakari Ala-Krerkola
Kasarminmäki

maanantai 12. joulukuuta 2011

ALLEGRO-JUNIEN MENESTYS ON ONNI KOUVOLALLE


ALLERGO-JUNA PYYHÄLTÄÄ NOPEASTI PIETARISTA KOUVOLAAN


Kouvolan tulisi ajoissa varautua Allegro-junien kasvaneiden turistivirtojen tuomaan matkailun runsaaseen kasvuun. Älä vaan kysy miten niin? Se on  uusi suuri mahdollisuus ja etenkin miten se kasvu tehdään.  Matkailjoita tulisi saada pysähtymään ja tutustumaan Kouvolaan entistä sankemmin.  Koko palvelusektorin tulisi ottaa tämä suurena haasteena, kuten Lappeenrannassa osataan se hienosti tehdä.

Junamatkustus Venäjän ja Suomen välillä on lisääntynyt huikeasti nopeiden Allegro-junien aloitettua viimevuoden joulukuussa kulkunsa. Tämä suotuisa kehitys tulisi nähdä suurena todellisena asiana myös Kouvolan seudulla. 

Tämän vuoden marraskuun loppuun mennessä Helsingin ja Pietarin välillä tehtiin noin 280 000 junamatkaa, mikä on lähes 50 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Koko vuoden matkustajamäärän arvioidaan nousevan yli 300 000:n, kun vuonna 2010 Helsingin ja Pietarin välillä tehtiin vain noin 200 000 junamatkaa. 

Miten koko ajan kasvavat venäläisten matkailijoiden virrat saadaan hyödyttämään aluemme matkailua ja muuta talouselämää on todella tärkeä kysymys. Kinnon tulisi asetta tähän realistiseen optioon parhaat innovaatiset kykynsä!. Suureen kysyntään tulisi matkailuyrittäjien osata vastata, tarjomalla innokkaasti palveluja näille turisteina Suomeen tuleville venäläisille junamatkailijoille.


Myös uusi suunnitteella oleva Kouvolan matka- ja palvelukeskus tulisi saada pian rakennetuksi rautatieasemalle. Silloin venäläisillä turisteilla olisi asiaa ja asiallinen syy pysähtyä myös Kouvolassa. Tulisi huomioida erityisesti venäläisten tärkeät juhlapäivät, kuten uudenvuoden ja tammikuinen joulunaika, niihin sesonkeihin tulisi saada uutta houkuttelevaa matkailutarjontaa.

Lapinmatkailu ja muutkin Suomen matkailuyritykset ovat hakeneet merkittävän kasvunsa viimevuosina juuri kasvavasta venäläisestä turismista. Kouvolassa on kasvun esteenä puutteita hotelli- ja kogressipalveluissa, niitä ei ole kylliksi tarjolla etenkään suurten tapahtumien aikana.

Allegro-matkustuksen odotetaan kasvavan edelleen, tavoitteena on 500 000 matkaa vuodessa vuoteen 2015 mennessä, kertoi VR-konsernin johto  odotuksistaan. Kouvolassa pitäisi olla nyt todella tarkkana, ettei vanhakouvolalainen turhistelu sumenna tätä hopelautasella tarjottua tilaisuutta. Kun valoa loistaa putkenpäässä, sen pitäisi kunnon yrittäjien huomata.Allegro-junien matkustajista suurin osa on venäläisiä, mutta suomalaisten osuus on kasvanut.

Myös muista maista Allegrolla Suomeen tulevien matkailijoiden määrä on lisääntynyt. VR kertoi tehdyn lähialuematkailua koskevan tutkimuksen mukaan, Pietarin nousseen suomalaisten keskuudessa lähes yhtä houkuttelevaksi matkakohteeksi kuin Tallinna ja Tukholma. Suomalaisten matkat Venäjälle ovat kuitenkin edelleen pääosin työmatkoja, kun taas venäläiset tekevät Suomeen enimmäkseen vapaa-ajan matkoja.  

Pietarin matkailu tulee kokemaan uuden renesanssin, kunhan vain liikenneyhteyden paranevat ja muut rajamuodollisuudet joustavoituvat entisestään. Allegro-juna on tästä mainio osoitus. Viisumihelpotussopimusta voidaan hyvällä syyllä pitää ensimmäisenä käytännön askeleena kohti EU:n ja Venäjän välistä viisumivapautta.

Täydellinen viisumivapaus on kuitenkin vielä aika lailla vaiheessa. Ilman viisumvapauttakin venäläisten matkailjoiden kiinnostus Suomea kohtaan on todella suurta, siitä pitäisi pystyä lohkaisemaan aimo siivu taantuvalle Kouvolalle!

Kouvolaan on tullut viime vuosina kiva tukku alueellista rakennemuutosrahaa. Olen ihmettellyt miksei mikään matkailualanyritys ole hakenut näitä rahoja?. Luulisi matkailun parista löytyvän sellaisia rahoitettavia uusia yritysidoita, jotka voivat työllistää erityisesti matkailualalle valmistuneita ja muitakin koulutettuja työttömiä nuoria. Tästä Allegro-buumista tulisi osata ottaa kunnon koppi erityisesti täällä Kouvolassa.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki


torstai 1. joulukuuta 2011

SADEVEDET MAKSULLISIKSI KOUVOLASSA?





"Kouvolan kaupungin hulevesien hallinnan kehittäminen" on edennyt käytännön  toimiin. Selvitystyön toimeksiantaja oli silloinen Kouvolan Vesi ja Katu- ja puistolaitos ja selvitystyön teki  nykyinen Kouvolan Veden  projekti-insinööri Jarno Hujanen opinäytetyönään kesän 2008 aikana. 

Laaja kattava hulevesiselvitys keskittyy pääasiassa asuinalueiden ja katurakenteiden pintavesien hallintaan kaupungin katurakenteilla.  Nyt päätetty ilmaston lämpenemisen varjolla tehdä uutta linjakasta vesipolitiikkaa oikein alankomaiden tyyliin, vaikka mitään hulevesiongelmaa Kouvolassa ei selvityksessä ole havaittu.

Opinäytetyössä on todella hienoja betoni- ja viherrakennekuvia  maailman suurkaupunkien tulavesirakenteista. Tästäkö innostuneena Kouvolan Vesi Oy on päättynyt  keskittyä  yksityisten kiinteistöjen pintavesiputkien liittymismaksujen tuomiin hulerahavirtoihin?  Miksi kiinteistöjen lähes puhdasta pintavettä pitää tärkellä Salpausselän pohjavesialuella alkaa kerääämään pintavesiviemäreihin - sehän on käsittääkseni arvokkasta pohjavedestä pois?

Kouvolan Vesi on  tehnyt rahahanan kiinteistöjen sade ja sulaimisvesien johtamiselle pintavesiviemäreihin. Kysyisin mitä on se puhe pintavesien johtamisesta jätevesiviemäriin, eihän niitä ole sinne saanut tietääkseni johtaa Kouvolassa vuosikymmeniin?. Kiinteistön on kai nyt  kuitenkin liityttävä omin putkituksin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevaan hulevesiviemäriin. Kiinteistöllä ei kuitenkaan ole velvollisuutta liittyä viemäriin pintavesien poistamiseksi,  jos alueella ei ole erillistä putkiverkostoa tarkoitusta varten tai vedet voidaan poistaa muutoin asianmukaisesti. 

Asettaisin täysin kyseen alaiseksi sen, onko taivaalta tuleva sadevesi  tai lumensulamisvesi siinä mielssä kiinteistön tuottamaa, että siitä voidaan periä erillistä maksu keskimääräisten sademäärien mukaan?.

Pintavesiviemärointi katurakenteissa keskustoissa on kuitenkin sinänsä järkevää vesipolitiikkaa. Niiden rakentaminen pitäisi kuitenkin liittyä yleisen alue- ja katurakentamiseen. Pitääkö kaupungin puhtaat sateetkin panna kiikkerillä päätelmillä kiinteistöjen rasitteiksi.  Eikö riitä se hyvä perinteinen tapa, että rakennetaan tiettyihin ongelmakohtiin katujen ja kenttien pintavesien valumat keräävät ritiläkaivot ja viemäriputkistot?

Nyt määrätään ukaasilla ylhäältä, että kiinteistön on omalla kustannuksellaan liitettävä kiinteistö kaupungin hulevesiviemäröintiin noin kahden vuoden kuluessa. Kun hulevesiviemäri rakennetaan uusille alueelle tulevaisuudessa, on kiinteistöjen liityttävä pintavetensä siihen jo rakennusvaiheessa.  Suomessa valtaosa hulevesiverkosta koostuu erillisviemäröinnistä, jolloin hulevedet johdetaan avo-ojissa tai omassa putkessaan jätevesistä erillään puhdistamatta suoraan läheisiin vesistöihin.

Erillisviemäröinnin etuna on toki jätevedenpuhdistukselle hulevesistä aiheutuvien ongelmien pienentyminen. Kansainvälisesti on kuitenkin todettu, että myös erillisviemäröintiin liittyy huomattavia haittoja yhteiskunnalle ja ympäristölle. Paljon liikenteen haitta-aineita kulkeutuu kaupunkialueilta vesistöihin.  

Pelkkien putkiviemärijärjestelmien rinnalle onkin kehitetty uusia, vaihtoehtoisia menetelmiä hulevesien johtamiseen ja käsittelyyn. Näihin menetelmiin kuuluvat esimerkiksi hulevesien imeytysrakenteet, viivytys- ja pidätysaltaat sekä rakennetut kosteikot. Nämä ovatkin nykyaikaisia järkeviä kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja.


Nämä merkittävien sadevesien johtamiseen tehtävät  rakenteet ovat  mielestäni pääasiassa verovaroin kustannettavia kaupungin katu- ja aluerakenteita. 

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

maanantai 28. marraskuuta 2011

ONKO SAKSANAHON VANHA KAATOPAIKKA UHKA IHMISILLE?


  
SAKSANAHOLLA KOUVOLASSA ON LAAJA LINNUSTO

  
Saksanahon vanha kaatopaikkaalueen päästöt nostettiin Ratamo-sairaalakeskuksen uudeksi uhaksi  valtuuston käsittelyssä.
Saksanaholla oli 1980-luvun lopulle asti lähistön puunjalostustehtaiden käytössä ollut teollisuuskaatopaikka.

Valtuutetut  ajattelivat  kai  kaatopaikan vesien virtaavan alueelta kaupunkiin päin.?  Miksi tätä asiaa ei ole aiemmin nostettu esille. Me jotka muistamme Saksanahaon vanhan kaatopaikan, voi helposti nousta  sama huoli puseroon, kuten myös lähistön asukkaille. 


Kun tälläisiä epäilyksiä kirjataan valtuuston pöytäkirjoihin, pitäisi kai kaupungin virkamiesten selvittää kansalaisille sen todelliset vaikutukset.  Lähistöllä on uusia asunto-alueita kaivoja ja muuta asutusta, joten olisi mukavaa kuulla viranomaisten kanta tärkeässä asiassa. Kansalaisia on helppo pelotella tälläisillä mehevillä tarkoitus hakuisilla uhkakuvilla. Mielestäni myös ympäristöviranomaisten tulisi vastata valtutettujen esille nostamaan huoleen. Äkkiä ajatellen asia se on kyllä vähän kaukaa haettu.


Saksanahon vanha kaatopaikka Kuusankoskella sai vuonna 1990 tehdyssä Ympäristokeskuksen ongelmajätteiden riskiarvioinnissa 49 pistettä. Se oli suurin riskiarvo silloisessa Suomessa. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, sillä lainsäädännössä ei ollut ongelmajätteiden sijoittaminen kaatopaikoille kiellettyä  ja 80-luvun
alkuun asti sitä harrastettiin varsin yleisesti.


Alue on tiettävästi valumavesien osalta Suomen ELY-keskuksen valvonnassa , kuten muutkin 45 vanhaa kaatopaikaa Kouvolassa. Herää tietysti nyt uusi kysymys, miten ELY-keskusen ympäristöasiantuntijat ovat arvioineet tämän vanhan Saksanahon kaatopaikkan ympäristoriskit lähistön asukkaille? En ole nähnyt asiassa mitään kattavia huojentavia arvioita.


Maisemoinnin jälkeen alueesta on kehittynyt lähes kaupungin keskustaan tntumaan kumpuileva heinää ja pensaita kasvava vehreä nummi. Nykyisin siellä liikkuu luontoihmisten mukaan  hirviä, metsäkauriita, supikoiria, kettuja ja  mäyriä. Siellä tapaa erilaisia lepakoita sekä runsas lintulajisto.  Niihin kuuluu erityisen paljon laululintuja, mainittavia ovat pikkutikka, lehtopöllö, peukaloinen, punavarpunen, pensastasku, satakieli, pensassirkkalintu, ruoko-, viita- ja luhtakerttunen, naurulokki, luhtahuitti ja luhtakana.


Satunnaisesti pesivät myös viitasirkkalintu, liejukana, pieni ruisrääkkä populaatio ja on havaittu jopa valkoselkätikka. Se on ollut suosittu sorsien syöttöpaikka. Tälläinen linnuston runsaus ei ole kovin yleistä, vaan vaatii oikeat suotuista olosuhteet viihtymiseen ja pesimiselle. Onko tässäkin paratiisissa käärme meille omiaan puhumassa?


Alueen vesistössä on tavattu useita harvinaisuuksia, kuten mandariinisorsa, valkopäätiainen, pussitiainen ja Suomen ensimmäinen ruokosirkkalintu. Paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ovat järjestäneet  yölaulajaretkiä Saksanahon maastoon. Alueen rehevään kasvistoon puolestaan kuuluu esimerkiksi vehka, lehtopalsami ja punakoiso. Savon- tai Lamminsuon luhta-alueen eteläpuolella on Tanttarin suojeltu, valtakunnallisesti arvokas tervaleppäkorpi. Tästä ei varmaan suuri yleisö ole ollut kovinkaan tietoinen.


Saksanahon on kaikesta huolimatta monella tapaa hieno ja arvokas kosteikko ja  luontoalue. Toivottavasti siellä ei ole muhimassa vaaraa ihmisille lähialueilla tai tulevalle uudelle sairaalalle Kotiharjussa.



Ado Sakari Ala-Krekola 
Kasarminmäki


torstai 24. marraskuuta 2011

ERIÄVIEN MIELIPITEIDEN KOUVOLA

















Kouvolan kaupungin päätöksentekoon on iskostunut lähes säännönmukainen asioiden palautus uudelleen valmisteluun ja lopulta päätökset valtuustossa vaativat erityisen viisasta junailua. Kiitos tästä kuuluu valtuustoryhmille.

Virkamiesten perinpohjaiseen valmisteluun ei suostuta ja valtuuston laillisetkaan päätökset eivät kertakaikkiaan käy pirtaan. Niistä etsitään kuumeiseti valitettavia virheitä. Taustalla on tietysti kuntalain suoma menettely, mutta eriävien mielipiteiden ilmaisusta on tullut vain keino saada oma kanta kulmakunnan tietoon. Varmistetaan kaikin tavoin "vastuuvapaus" äänestäjien silmissä epämieluista päätöksistä kulmakunnalle.

Pelkkä asian vastustaminen ei enää riitä alkuunkaan. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan on aina ollut joidenkin valtuutettujen käytämä tapa. Meille kansalaisille jää suuri epätietoisuus siitä, onko perinpohjin vatkatut päätokset oikeita? Se missä on änkyröinnin eli kaiken vastustamisen ja asiallisen erimielisyyden raja on vaikea arvioida, enkä siihen typerään osoitteluun ryhdy.  Alkujaan kuntalain tarkoitus eriävän mielipiteen esittämiseen liittyy kuitenkin mahdollisiin oikeudellisiin seuraamuksiin virheellisestä, siis täysin laittomasta kuntapäätöksestä. Virkakunnan tehtävä on kuitenkin varmistaa laimukainen menettely  etukäteen.

Ratamo-päätös Kotiharjuun oli oiva osoitus näistä kansanvallan kiperistä käänteistä. Kaupunginhallituksen kanta vaikutti keskeisesti äänestysjärjestykseen. Sairaalaäänestys tuntui ulkopuolisen silmissä veikkaukselta halutusta lopputulosta. Outoa oli kahdeksantoista tyhjää ääntä, yhdeksän jätti eriävän mielipiteensä, joka jättivät liikaa tilaa arvailuille. Äänestyksessä "hävinneet" vannoivat valittavansa päätöksestä loppuu asti.


Kouvolassa saamme tulevaisuudessakin varautua tiukkaan vääntöön päätöksistä. Mikään asia ei tule olemaan helppoa toteuttaa. Virkamiesvalmistelulle ja puolueiden yhteistyölle se asettaa erityisen suuria haasteita, jotta asioista pystytään ylipäänsä päättämään. Julkisuudessa on luvattu, että tästä eteenpäin toimitaan Kouvolan terveyspalveluiden järjesteluissä erityisen asiallisesti. Toivoa sopii.

Kuntalain mukaan päätöksen tekoon osallistuneella valtuutetulla on oikeus ilmoittaa eriävä mielipiteeseen, jos hän on tehnyt vastaehdotuksen tai äänestänyt päätöstä vastaan. Sama oikeus on myös virkamiesesittelijällä, jos päätös poikkeaa päätösehdotuksesta.  Ilmoitus on tehtävä heti kun päätös on tehty. Ennen pöytäkirjan tarkastamista esitetyt kirjalliset perustelut liitetään pöytäkirjaan.  Päätöstä vastaan äänestänyt tai eriävän mielipiteen ilmoittanut ei ole vastuussa päätöksestä.  Jos hän ei pöytäkirjan mukaan ole äänestänyt päätökseksi tulleen ehdotuksen puolesta. Hän ei ole vastuussa toimielimen enemmistön tekemästä päätöksestä.

Toimielimen jäsenelle riittää, että hänen äänestyskäyttäytymisensä ilmenee toimielimen pöytäkirjasta. Jos hän ei pöytäkirjan mukaan ole äänestänyt päätökseksi tulleen ehdotuksen puolesta. Hän ei myöskään ole vastuussa toimielimen enemmistön tekemästä päätöksestä.Toimielimen jäsenen ilmoittamalla eriävällä mielipiteellä on merkitystä oikeudellisen vastuun kannalta suljetussa vaalissa ja ehkä myös silloin kun oma esitys on kannatuksen puuttuessa rauennut. Tässä tilanteessa jäsenen rauenneen ehdotuksen tulisi kuitenkin ilmetä pöytäkirjasta. Muutenkin toimielimen jäsenten äänestyskäyttäytymisen pitäisi aina ilmetä pöytäkirjasta.

Kunnallinen päätökseteko on monipolvista ja hitaalla tempolla varmistetaan kunnolliset kansanvaltaiset päätökset. Herää kuitenkin tähdellinen kysymys, onko Kouvolassa enää kysymys pelkästään tästä ihanteellisesta alkuperäisestä ajatuksesta?

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

maanantai 21. marraskuuta 2011

MYÖS KOUVOLASSA POTILAITA EPÄILLYN VALELÄÄKÄRIN KYNSISSÄ




















Olen havainnut  tiedotusvälineiden keskusteluissa valelääkäriongelman vähättelyä. Niiden päätelmien mukaan, tämä harkittu rikollinen toiminta ei ole ollut kovin yleistä. Ehkä suurta vaaraa ei ole aiemmin Suomessa ollutkaan. Mutta nyt avoimessa maailmassa ja Euroopan unionissa kaiken tiedon valtateillä voidaan perustellusti olla täysin toistakin mieltä asiasta.

Epäilyt on  pystynyt toimimaan lääkärinä huikeat 13 vuotta ilman paljastumista. Hänellä on ollut potilaita todella paljon, esimerkiksi Lahdessa noin 4000 henkilöä. Ongelma ei suinkaan ole ollut tässä valossa pieni, vaan jokainen tämän valelääkärin kynsissä ollut vakavasti sairas ihminen on ollut jopa pahimmillaan vaarassa kuolla. Valviran pääjohtaja on pidättäytynyt virastaan poliisitutkinnan ajaksi ja pienen tuumailun jälkeen lähti kuitenkin sairaslomalle.

Potilasturvallisuus ja lääkärintoimi eivat ole olleet kunnossa. Lääkäriliiton kanta aitojen alkuperäisten todistusten näyttämistä  ja ulkomaisten opinahjojen tason tarkastusta ennen henkilön pätevöittämistä lääkäriksi Suomessa on oikea vaatimus. Yleinen lääkäripula ei saisi olla mikään asiallinen peruste kontrollin ja vaatimusten höllentymiseen, kuten tapahtui meillä 2000-luvun alussa.  

Vakavaa on ollut erityisesti Valviran kontrollin pettäminen ja tästä johtuen Terhikki-rekisterissä on ollut  väärää tietoa lääkäreiden pätevyydestä. Näin jälkikäteen tarkasteluna virastossa on ollut aikamoista hyväuskoisuutta niihin väsättyihin valokopioihin. Valvonnassa esitetyt  läpi menneet "oikeaksi todistetut" lääkärinpaperit oli ostettu tiettävästi Venäjältä. 

Epäillyn potilaina ovat olleet  pääasiassa puolustuskyvyttömiä kroonikkovanhuksia  ja joukko kehitysvammaisia. Tämä on ollut eettisesti erityisen törkeää toimintaa. Onko näin vähä osaaminen on ollut näille potilaille riittävästi? Geriatrian käytännön pätevyyttä ei ole Suomessa emeritusprofessori Sirkka-Liisa Kivelän mukaan riittävästi , sinäkö on luonnollinen syy kun asiaan eivät ole lääkärigolleegat tohtineet  puuttua. Onko hyvähoitokäytännöissä todella niin suurta tulkinnallista vaihtelua.?

Yleinen luottamus lääkärikuntaan on varmaan hiukan horjunut, mutta mihinkään hysteriaan ei liene aihetta. Silmiä ei pidä kuitenkaan valvovan viranomaisen ummistaa, koska tiedämme netissä olevan tukuttain eriasteisia ulkomaisten korkeakoulujen opintotodistuksia saatavilla varsin pientä maksua vastaan! Mihinkään huolettomaan naiviin sinisilmäisyyteen ei ole enää viranomaisilla varaa.

Ongelma koskettaa myös Kouvolan terveystointa. Laiho on toiminut myös täällä reppugeriatrina vanhuksia hoitamassa. Kouvolassa on saatu tarkistettua lähes kaikki epäillyn Esa Laihon hoitamien potilaiden potilaskertomukset.


Tarkastuksessa löytyi 317 potilaasta ja potilastiedot on kuulemma tarkastettu huolella. Kouvolan johtava ylilääkäri Kati Myllymäki on todennut Ylelle, ettei epäilty ollut tehnyt selkeitä vakavia lääkitysvirheitä?. Hän oli kuitenkin määrännyt toistensa vaikutukset kumoavia lääkkeitä, sekä määrännyt vanhuksille sopimattomia lääkkeitä. Lisäksi laboratoriotuloksia ei oltu huomioitu oikein. Tämä ei liene kellekään suurempi yllätys!

Merkinnät kouvolalaisten sairaskertomuksissa olivat oudon lyhyitä ja se on herännyt epäilyksen onko potilaita tutkittu tosiasiassa lainkaan.? Kun potilaskertomukset on tarkistettu ja Kouvolan terveystoimi tekee Valviralle raportin havaituista virheistä ja puutteista. Epäillyn valelääkärin toiminta aiheuttaa ylimääräistä työtä Kouvolan terveystoimelle.


Kouvolan terveystoimi joutuu uusimaan esimerkiksi kuolintodistuksia ja Kelalle lähetettyjä lausuntoja. Omaisten huoleen oikeasta hoidosta  tulisi pystyä auliisti vastaamaan. Tuleeko poliisitutkintaa hoitovirheiden aiheuttamista kuolemantuottamuksista, selviää varmaan tutkinnan myötä tarkemmin?.

Terveyspolittisesti on tapaus vakavan tarkastelun paikka, huomion arvoista on miksi vilppilääkäri paljastui vain sitkeän tutkivan juornalismin  ansiosta. Valviran ovia oli  aiemmin asiassa koputeltu, mutta niihin viesteihin ei oltu kuitenkaan riittävällä ponnella tartuttu!. Toivottavasti valvonnassa kaikki mahdolliset posaanreiät nyt tarkkaan tukitaan ja maassa rauha sen jälkeen.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

tiistai 8. marraskuuta 2011

VIEDÄÄNKÖ KOUVOLASTA TUHKATKIN PESÄSTÄ?



SISÄMINISTERI PÄIVI RÄSÄNEN ESITTI KOUVOLAN HÄTÄKESKUKSEN LOPETUSTA
 
 


Mitkään perustelut eivät auttaneet hätäkeskusta jäämään Kouvolaan.  Edes toivon pilkahdukset ministerivierailun aikana ei muuttanut tilannetta keskuksen suhteen olennaisesti.

Hallituspuolueet ovat sisäministeri Päivi Räsäsen  esityksestä päättäneet, ettei uusien hätäkeskusten sijoituspaikkakuntia muuteta.
Sen sijaan Kuopioon keskitetään hätäpuhelut ja siirretään virat Mikkelistä ja Joensuusta. Se on lopullinen kuolinisku Kouvolalle 50 henkilön hätäkeskuspaikkakuntana.

Koska aiempaa päätöstä joudutaan tältä osin muuttamaan, lohtuna tästä Kouvolaan annetaan valtiovarainministeriön johdolla valmisteltu kansalaisten neuvontapalvelu. No on se nyt sentään jotain se...

Miten suuressa valtakunnallisessa hätäkeskuksessa asiakkaiden palvelutaso säilytetään?  Miten tarkka paikkatietoisuus avunannossa säilyy, se herättää paljon huolestuneita kysymyksiä. Ihmishenkien menetyksiä mahdollisten virheiden seurauksena on vaikeaa millään korvata.

Tuntuu jo vahvasti siltä, että Kouvolasta viedään yleisesti pian tuhkatkin pesästä. Kouvolaan suunniteltiin ensin erityispalvelukeskusta, mutta sisäministeriön mukaan sille ei löytynyt riittävästi erityistehtäviä. Kouvolan keskuksen jatkamiselle ei nähdä tarvetta ja se lopetetaan kokonaan. Päätös vankistaa Kuopion asemaa isona hätäkeskuspaikkakuntana.

Ennen päätösesitystään Räsänen kävi läpi hätäkeskusten sijaintipaikat, tulevat suunnitelmat ja niiden kaikki perustelut. Hätäkeskusuudistus on jo viety niin pitkälle, ettei sen purkaminen tai muuttaminen ilman huomattavia lisäkustannuksia ollut enää mahdollista.

Uudistus koskee Hätäkeskuslaitoksen lisäksi laajaa viranomaisverkostoa. Lopulta jatko vanhan mallin mukaan oli täysin pois suljettu. Nykyjärjestelmän ylläpitäminen kasvattaisi kustannuksia useilla miljoonilla euroilla. Euro on armoton konsultti ja se osui Kouvolan nilkkaan taas kerran.

Kouvolaa ei näköjään vieläkään oikein noteerata valtakunnallisena kasvukeskuksena. Aluepolittinen edunvalvonta Helsingin suuntaan on jostain kumman syystä aika vaillinaista! Pitääkö tämä ottaa vaan ylhäätä annettuna luonnollisena kehityksenä.? Edes kansanedustaja Sari Palmin viime yritys vaikuttaa oman puolueen sisäministeriin ei tuonut toivottua tulosta Kouvolalle.

Enää ei puhuta paljon valtionhallinnon hajasijoittamisesta, kun todellisia säästöjä ei niistä loppupeleissä syntynytkään. Suuruuden ekonoimian ja tiivistämisen uskotaan kuitenkin tuvan tuntuvia säästöjä valtiolle. Kaikkia työpaikkoja ei sentään menetetty Kouvolassa. Osa Kouvolan nykyisistä hätäkeskuspäivystäjistä voi hakeutua kenties Kuopioon tai uusiin neuvontatehtäviin valtiolle Kouvolassa.Kouvolan hätäkeskuksen henkilöstö on erittäin osaavaa ja ammattitaitoista. Se on tietysti joillekin henkilöille onnellinen tapaus.

Kouvolan seudun on sanottu menettäneen jo noin 5000 työpaikkaa 1990-luvun alussa aloitetun "hallitun" rakennemuutoksen seurauksena. Miten kaupungin rahkeet kestää tälläisen loputtoman suoneniskun. Voiko kaiken paikata vain verojen ja maksujen korotuksilla tai hulvattomalla lainanotolla?

Olisiko tämä julkisten ja yksityisten työpaikkojen jatkuvat menetykset Kouvolan suosta nostava yhteinen tarina?. Tälläinen yhteinen polttava ongelma on aina saanut suomalaiset  politikot ja päättäjät suuriinkin ponnistuksiin asioiden oikaisemiseksi. Miten Kouvolan lopulta käy näissä armottomissa työpaikkojen uloslyönneissä, sitä voimme me kansalaiset korkeintaan kädet ristissä arvailla.

Yksi asia on varmaa, suurena kaupunkina Kouvolan on ainakin paremmat edellytykset selvitä näissä suurissa  mylläköissä.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

torstai 3. marraskuuta 2011

OLESKELUKIRJASTO ON MONIPALVELUTILA

TAMPEREEN METSO KIRJASTO ON UPEA OLESKELUKIRJASTO
 

Me monet kirjaston varttuneet käyttäjät olemme varmaan huomannut sen kehityksen, miten paljon kirjastot ovat muuttaneet piintyneitä toimintatapojaan vuosien kuluessa.

Kirjasto hiljaisuuden tyyssijana ja  lukutoukkien kirjavarastona on pian mennyttä aikaa.Toki kirjaston tulee tarjoaa tila myös  perinteiselle kirjaston hiljaisuudelle ja täydellisen rauhan kirjoihin keskittymiseen.  Syytä huoleen ei ole  bibliofiilit  ja muu  kirjoja ahmiva lukijakunta. Kirjastolaitosta kehitetään nykyään oleskelukirjastoiksi  ja raikkaan avoimeen kulttuurikeskus ja monipalvelutilan suuntaan. Kirja ei kuole mutta kirjaston pitää muuttua ajan mukana.

Opetusministeriö on linjannut uuden kirjaston kehityssuunnan ja päämäärän 2015 ohjelmassaan. Kirjaston pitää monipuolistua varustukseltaan  ja palvelutarjontaa tulee tarkastella hyvin avoimesti. Myös Kouvolan pääkirjastossa on nähty  pilkahduksia tästä uudesta kirjastotoimen orastavasta reformista ja toimeliaasta elävyydestä. Taulujakin saa sieltä vuokrata seinälleen!

Kirjastopalvelut ovat kunnan  peruspalveluita ja koko toimintakulttuurin tulee perustua asukkaiden muuttuviin tarpeisiin.  Vaikka kirjat ovat yleisissä kirjastoissa keskeisiä vielä pitkään, tulee uusien aineistojen ja vaihtoehtoistoisia palveluita kehittää  ja tarjontaa laajentaa ajan mukana. Maaseudulla kirjasto monipalvelupisteenä ja kylän kulttuurifoorimina voi kannatella toimeliaalla vireydellään koko kylää ja säilyttää kirjaston kulmakunnalla. 

Väestön vanheneminen  ikärakenteen muutokset vaikuttavat toiminnan painotuksiin. Erityisesti vanhusväestön  nettipalveluden osaamisen opastusta tulisi tarjota palavaan tarpeeseen.  Ikääntyvät liikuntarajotteiset odottavat kirjastoilta luovia logistisia ratkaisuja palvelujen kotiin toimittamisessa. Aktiiviset seniorit tarvitsevat kotoa käytettäviä uusia etäpalveluita ja niihin neuvovaa opastusta. Kirjastotilan merkitys kohtaamistilana ja  tapahtumapaikkana kasvaa. Tätä kehitystä tulisi innostaa ja tukea. Miksipä ei työhuoneita eläville kirjailijoille, pajoja muille taiteentekijöille ja tiloja eri taitojen näyttelyille.

Kiireiset täsmätietoa etsivät työikäiset ja nuoret ovat  asiakasryhmiä, joiden tarpeet muuttuvat nopeasti viestintätekniikan kehittyessä.  Kirjastoauton lakkauttamisen sijaan niiden tehtäviä tulee laajentaa tärkeinä lähipalveluna kyliin. Tietoverkkoja hyödyntäen ne palvelevat haja-asutuksen  asukkaita monipuolisesti ja yksilöllisesti. Maahanmuuttajien palvelutarpeet lisääntyvät koko ajan - omakielistä kirjallisuutta kaivataan. Heidänkin palvelutarpeeseen pitää osata ja ennen kaikkea haluta vastata myös kotoutuksen välineenä ja vierauden torjuntaan.

Kirjasto torjuu hyvin yksinäisyyttä ja tukee menetettyä yhteisöllisyyttä. Siellä voi kohdata paikallista väestöä kaikessa moninaisuuden kaunissa kirjossaan.Yhdessä nuorten kanssa  löydetään uusia tapoja kehittää erilaisia palveluita hyödyntämällä kirjastojen sisältöjen tuntemista.  Oleskelukirjastossa saa nuorisokin olla,  sinne voi kaveriseurassa poiketa ja viipyä pitempäänNuorisoon tulee suhtauta hyvin ja kannustaa heitä muun muassa kaikkeen suvaitsevaisuuteen  ja monipuolisesti kaikenlaiseen kirjallisuuteen.

Tulevaisuuden kirjastojen asiakaskunta on jo syntynyt. Lapsille ja nuorille tietotekniikka sinänsä, kirjan tai muun aineiston formaatti ei ole enää itseisarvo. Sähkökirjojen lainaaminen ja kattava jakelu on suuri tulevaisuuden haaste kirjastolaitokselle!

Tälläinen oleskelukirjasto on kaikkea muuta kuin kuolinkampailussa.  Se on nykyaikaisen muuttuvan kansalaisyhteiskunnan tiedollisessa ytimessä. Se voi olla sen alati  uudistuva sivistyksellinen multimediakeskus ja viihtyisä oleskelutila.  Kirjoissa on  luettavissa kaikki se tieto ja loistotarinat mitkä ovat lääke kaikkeen  syksyiseen sateiseen ajatukselliseen harmauteen.


Mietitäänpä tätä  koko kirjallinen Kouvola ja muu lukeva Suomi...

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

KARPPAUS POLTTAA HYLLYVÄN LÄSKIN POIS


JOS LASKI ON ONGELMASI  KARPPAUS AUTTAA














Karppaus ei ole mikään uusi asia, mutta siitä on viime vuosina tullut monille uskonnon kaltainen harras periaate. Onpa kerrottu jopa leipätehtaita lakkautetun  buumin seurauksena!Sen voi sanoa olevan nykyisin jo varteen otettava terveyteen merkittävästi vaikuttava  ravitsemusilmiö.

Oikeaoppiselle karpaajalle hiilarit on hänen diettiuskonnon mukaan kuin synnin tekemistä. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on vuosi vuodelta ja kuukausi kuukaudelta kasvattanut suosiotaan suomalaisten keskuudessa.

Karppauksessa hiilihydraattien määrää rajoitetaan tiukasti  nykyisiin suomalaisiiin ravintosuosituksiin verrattuna. Mielestäni karppauksen puolesta puhuu sillä saavutetu selkeät tulokset painonhallinnassa ja  kun se tuntuu virkeänä hyvänä olona kehossa. En kuitenkään sorru läskien syrjintään - hyllykööt rauhassa, sillä me lihavathan ollaan leppisia vai mitä?

Karppaukseen tartutaan hankasti, sillä se on kuin onkin tehokas tapa laihduttaa.  Käytännössä on havaittu, että noudattamalla vähähiilihydraattista ruokavaliota, voidaan jopa hoitaa diabetestä, korkeaa verenpainetta, refluksitautia, rasvamaksaa ja useita muita tauteja. Sen on  sanottu ja uskotaan olevan erinomaisen terveellinen ruokavalio jokaisen suomalaisen aikuisen arkeen. Läskiä on vaadittu jopa verolle, joten lienee hyvä korjata tilanne ennen sitä kamalaa kurimusta?

Karppaamisessa pudotetaan hiilihydraattien suhteellinen osuus ruokavaliossa alle 40 prosenttiin päivän kokonaiskaloreista. Tästä saadaan aikaiseksi paljon erilaisia variaatioita  ja hieman helpompiin toteutettavia kevyempiin versioita.  Pannaan on julistettu  etunenässä sokeri, karkit, limonaadit, pullat, keksit, leivät, pastat, viljatuotteet yleisesti, riisit, perunat ja muut vastaavat niitä sisältävät tuotteet. Sehän tarkoittaa kaytännössä lähes kaikkien herkkujen haikean suloista karsimista. No mistäpä hiilari uskovainen ei luopuisi pelastuakseen laskin ylivallasta.

"Leikkaa sokerit pois ruokavaliostasi kokonaan. Vähennä muiden yllä mainittujen tuotteiden käyttö minimiin. Hiilihydraatteja tulisi nauttia enemmän vain ja ainoastaan fyysisen harjoittelun aikana sekä palautumiseen heti treenin jälkeen. Osa karppaajista suosittelee hiilihydraattien syömistä myös aamulla, sillä kehosi on erittäin katabolisessa tilassa yön jäljiltä. Muina vuorokaudenaikoina vähät hiilihydraatit tulisi saada pääasiassa kasviksista, hedelmistä, marjoista, pähkinöistä, sienistä ja vihanneksista. Marjat ja hedelmät ovat kuitenkin usein sokeripitoisia, joten niitä et voi mielinmäärin nautiskella"; neuvoo karppausasiantuntijat vasta-alkajaa ensiaskeliin paratiisin riemuihin.

Karppaus jakaa nyt kuumia mielipiteitä ja ne on viime aikoina polarisoitunut mediakeskustelussa.  Suurimmat huolenaiheet liittyvät vain korkeisiin rasva- ja proteiinimääriin. Joidenkin lääketieteen asiantuntijoiden mukaan karppauksessa syödään liian runsaasti tyydyttyneitä rasvoja, jotka voivat olla sydämelle erityisen haitallisia.


Pitkäaikaisesta karppaamisesta ei ole vielä tehty tutkimuksia, mutta ainakin lyhyellä aikavälillä käytäntö on osoittanut veriarvojen saattavan parantua merkittävästi. Sokerien vaikutus veriarvoihin ei herätä mitään keskustelua. Itse asiassa sokeri nostaa triglyseridiarvoja ja näin huonon kolesterolin määrää enemmän kuin kovan rasvan syöminen.

Toinen asia on liian suuri proteiinien määrä, joka saattaa nostaa tarvittavan kalsiumin määrää. Jos et saa ruokavaliostasi riittävästi kalsiumia, saattaa keho ryhtyä ottamaan tarvitsemansa luustostasi.  Keskustelu ja rajanveto virallisten ravintosuositusten ympärillä siis kiihtyy ja aihe nostattaa yllättävän voimakkaita tunteita ravitsemusalan ja terveyden asiantuntijoiden piirissä.


Erityisesti karppauksen puolesta puhuneen lääkäri Antti Heikkilän mukaan Yhdysvalloista lähtöisin oleva ’low fat – hihg carb’ -käytäntö on aiheuttanut maailmanlaajuisen diabetesbuumin. Heikkilän mukaan yhteiskunta ja tiedeyhteisö elää eräänlaisen rasvahysterian vallassa. Pitkään on nimittäin ollut terveysasioissa vallalla näkemys, että rasva ja erityisesti tyydyttynyt eläinrasva aiheuttaa kaiken pahan. Tämä on hänen mielestään harhakäsitys, jolla on tiedemaailmassa historialliset juurensa Yhdysvaltain yksipuolisiin kaupallisiin päämäärin suunnatussa ravinnontuotannossa ja rankasti lobatuissa ravintosuosituksissa. Se haluttu suuntaus muutti totuudeksi koko maailmassa. 

On aina tiedetty ja havaittu liian hiilihydraatin lihottavan länsimaisia ihmisiä. Porsaita lihotetaan syöttämällä niille suuria määriä maittavia hiilihydraatteja so. rehuviljaa. Tämä tiedetään eläinmaailmasta ja se sopii myös meihin lihaviin ihmisiin. Hiilihydraatti stimuloi insuliini-nimisen hormonin tuotantoa, se on varastohormoni joka se varastoi rasvaa. Mitä enemmän syödään hiilihydraatteja ,sitä enemmän syntyy rasvaa.

En suosittele kenellekään hiilariuskoon siirtymistä, mutta mielestäni taspainoinen harkinta mitä ruoka-aineita suustaan sisään laittaa, on haluttuun solakkuuteen johtavaa viisautta.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola

tiistai 1. marraskuuta 2011

KOUVOLAN VÄESTÖKATO KATKAISTAVA PIKAISESTI



NUORIA PAREJA PITÄISI KANNUSTAA LASTEN HANKINTAAN KOUVOLASSA























Maailmassa on näinä päivinä jo 7 miljardia ihmistä. Kouvolan väestökato on kuitenkin kiihtynyt, asukasluku on edelleen hiukan vähentynyt. Tänä vuonna on jo syyskuun loppuun mennessä tullut 456 henkilön menetys.!  Metsäteollisuuden rakennemuutos ja tästä juontuvat työpaikkojen aaltomaiset menetykset ovat paljossa Kouvolan väestökadon syy ja sen seurausta.  Kasvukeskuksen pitäisi kuitenkin olla nimensä veroinen! Tähän kehitykseen ei voi mitenkään tyytyä!

Parhaassa työiässä olevat henkilöt eivät jää tumput suorina kotiin, vaan työn perässä muutetaan nykyään helposti paikkakuntaa. Kouvolan väestökadon tulisi havahduttaa päättäjät ja pistää kaupungin paljot virkamiehet miettimään miten kaupunkia huojuttava negatiivinen putki pian katkaistaan.? Lapsiperheitä tulisi tukea kotiin enemmän ja kannustaa palkitsemalla nuoriapareja lasten hankintaan, jotta uutta polvea syntyisi enemmän kuin kuolleisuus väkeä vähentää.

Edeskäypien valtuustoryhmien pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä kaikkensa tämän kehityksen katkaisemisesksi. Kaupan teollisuuden ja maatalouden toiminta edellytysten turvaaminen ja uusien työpaikkojen luominen Kouvolaan olisi nyt erityisen tärkeää. Se takaa parhaiten verokannan kehityksen ja hyvän taloustilanteen. Arkielämän uurastus ja ostopäätökset tuottaa hyvinvointia ja verotuloa kaupungille. Vain näin voidaan tarpeelliset kuntapalvelut toteuttaa ja asukkaiden tyytyväisyys turvata.

Kaupunki on paljon muutakin kuin kuntapalvelut, se on koko elämänmenoa ympäröivä luontotalous, kaikki kultturinen rakenne  ja koko palvelurakenteen tarjonta. Optimistin konstit on monet ja pessimisti katsoo vain synkkänä kengän kärkiinsä!

Kouvolassa on kuitenkin paljon osaamista ja kaupungissa vahva halu päättää asioista ennakkoluulottomasti.  Tärkeät valtakunnalliset pilottihankeet ja sosiaali- ja terveydenhuollon investointisuunnitelmat ja muut uudistukset tulisi rohkesti toteuttaa.

Kouvolan nopea myönteinen kasvu on tuottanut paljon uusia työpaikkoja ja  työn takia tänne on aina muualta muutettu.Tämä on edelleen uuden Kouvalan kasvun edellytys ja elinehto tulevaisuuden ponnekkaassa rakentamisessa.  Niin minunkin sukuni tuli tänne vaarin johdolla 50-luvulla Pohjanmaalta heinäkauppaan ja  karjaa välittämään Kymenlaaksoon.
Nyt tilanne on aivan toinen, kamppailu uustyöpaikoista on todella kovaa seuduilla.

Uuden Kouvolan suotuisaa taloustilannetta pantattiin pitkään ja sen seurauksena junailtiin paniikkikorotus veröäyriin. Veroäyri on tärkeä peruste kaupunkiin muutettaessa, etenkin kun on eri vaihtoehtoisia paikkakuntia harkinnassa. Talouspaniikkia pystyttiin tuloksellisesti perussuomalaisten toimesta lietsomaan taloustilanteen sumuverhon takia. 

Kouvola on suurena rakennemuutospaikkakuntana kärsinyt paljon ja täysin ilman omaa syytään. Tukea murrokseen on saatu tukea Euroopan unionilta ja valtiovallalta, mutta tuen vaikutukset eivät ole vastannet kaikilta osin asetettuja työllisyysodotuksia. Voikkaan jälkihoito ei mennyt täysin putkeen. Toivottavasti Myllykosken sopeutuksessa onnistutaan ensi vuonna paremmin.

Veroäyri korotus oli monille "viimeinen pisara" Kouvolassa asumiseen. Iittiin uhkui moni muuttavansa vitkaan. Kaiken kukkuraksi selvisi  päätöksen olleen  oikeastaan ennenaikainen. Odotettiin veröäyrin pysyvän vähintäänkin ennallaan liitoksen ansiosta, mutta toisin kuitenkin kävi.  Kaupunkilaiset ovat  olleet taajamissa ihmeissään liitosreformin tuomista menetyksistä asuinpiiristään. Turvattomuuden tunne korostuu, kun lapset viedään kylistä suurempiin kouluihin.  Kiehtovaan Kymijoen kaupunkiin pitää saada rahan tuoksuista taloudellista sutinaa ja oikeaa rikastuttavaa kulttuurista substanssia.

Ikävintä meillä Kouvolassa on ollut  tämä Kouvostoliitto vouhka.  Se loukkaa minua kaupunkilaisena  suuresti! Luulenpa myös mediaa seuraavia nuoria uusyrittäjiä tämä näköalattomuus valikoivan masentava maalailu turhentaa. Noin vahvan negatiivion kautta rakennettu nuorisolle suunattu kaupunki-image  ei varmaakaan ketään innosta yrittämään Kouvolassa. Kuka nuori yrittäjä haluaisi lyödä päätään lohdutonta neukkulaa kuvaavaan betoniin. Kulttuuripiireissä on kai uumoiltu loitontamisen ja rankan itseironian puhuttelevan parhaiten ja ponnettavan kansalaisia rakenteita uudistavaan toimintaan?.  Tiedä häntä.

Onneksi totuus uudesta Kouvolasta on sen kaikessa monivivahteisuudessaan täysin toisenlainen.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola

perjantai 28. lokakuuta 2011

ONKO SÄHKÖSAVUKE SIISTI TUPAKAN KORVIKE?

SÄHKÖSAVUKE MUISTUTTAA SUURESTI OIKEAA TUPAKKAA
     

Varhaisnuorina käärimme naapurin poikien kanssa kuivia koivunlehtiä painopaperiin tupakkaa kuvaamaan ja a`vot siitä sai vedettyä vahvat savut! Se antoi todella hyvän miehisen tunteen ja ensi kosketuksen savukkeen kiehtovaan jännittävään maailmaan. Toki  jokunen aito pöllikin  sen jälkeen tullut  vetäistyä. Siihen aikaan mainonta antoi houkuttelevan ja vauhdikaan kuvan tupakoivan miehen suuresta vetovoimasta kauniisiin tyttöihin. Mehän päätettiin tietenkin kokeilla onko väittämä totta?

Voi pojat kun olisi ollut jo silloin 60-luvulla sähkötupakoita!. Sillähän olisi voinut saada lähes aidon kosketuksen malboromiesten tuulenvapaaseen maailmaan. Omia polkuja oli kuljettu jo muutama villi vuosi. 

Sähkötupakassa tupakanpuru on korvattu nesteellä, jota kuumentamalla laitteesta on mahdollista imeä vesihöyryä. Sähkötupakasta on olemassa nikotiinittomia ja nikotiinia sisältäviä versioita sekä eri makuvaihtoehtoja. Tuote on alun perin lähtöisin Kiinasta, jossa ensimmäinen malli kehitettiin vuonna 2004.

Sähkötupakka on vielä suhteellisen uusi ilmiö Suomessa, joten sen käyttöön liittyy vielä paljon epätietoisuutta. Sitä tarjotaan aidoksi vaihtoehdoksi tupakanpoltolle, jonka avulla voi saada kaikki tupakanpolton hyvät puolet mutta päästä eroon kaikista haitoista? Kun teidämme oikeiden tupakkatuotteiden erityisesti pahat terveyshaitat - voisi äkkiä ajatellen sähkötupakan olevan askel parempaan.  Se on varmaan savuttomana mukavampi kuin ruotsalainen nuuskamälli huulen alla!

Useat valmistajat mainostavat tuotettaan myös turvallisena tupakoinnin lopettamisen apuvälineenä. Asiantuntijat ovat huolissaan sähkötupakkaan liittyvästä myönteisestä julkisuudesta. Sähkötupakan toimivuudesta tupakoinnin lopettamisen apuvälineenä ei ole olemassa tieteellistä näyttöä, eikä myöskään tuotteen turvallisuudesta ole näinollen tietoa.

Tupakan kaikki kiistattoman suuret negatiiviset tarveysvaikutukset ovat kaikkien tiedossa,  vain tupakkateollisuuden erityisen voimakas edunvalvonta on estänyt tuoteen täydellisen myyntikiellon ihmisille. Yhdysvalloissa lääkeviranomainen analysoi ainesosat kahden johtavan sähkötupakkamerkin patruunoista.  Nekin sisälsivät myös  tunnettuja syöpää aiheuttavia aineita ja myrkyllisiä kemikaaleja kuten oikea tupakkakin. Näytteistä löytyi dietyleeniglykolia, joka on ihmisille myrkyllinen jäätymisenestoaineessa käytetty kemikaali sekä muun muassa syöpää aiheuttavia nitrosoamiineja. Menäänkö tässä asiassa todella ojasta allikkoon?

Paras tapa välttyä tupakan käyttöön liittyviltä riskeiltä on olla käyttämättä mitään tupakkatuotteita. Lopetusta parempaa vaihtoehtoa ei Suomessa ole olemassa. Sähkötupakka on luokiteltu lääkeaineeksi. Lääkkeeksi luokiteltua valmistetta ei voida myydä Suomessa ennen kuin sille on saatu myyntilupa lääkkeenä. Myyntiluvan hakemisen yhteydessä on osoitettava valmisteen teho, turvallisuus ja laatu käyttötarkoituksessaan. Sähkösavukevalmiste on reseptilääke, jos nikotiinin annosmäärä ylittää Fimean määräämän raja-arvon. 

Lääkelaitos on päättänyt että sähkötupakan sisältämä nikotiini on lääkeaine, joten sen myymiseen tarvitaan asianmukainen lupa. Tätä lupaa ei ole tietääkseni vielä kenellekään Suomessa myönnetty. Nikotiinittomia sähkötupakka-tuotteita mukaanlukien laitteet ja nikotiinittomat ampullit voi vapaasti tilata mistä päin maailmaa tahansa ja useimmat verkkokaupat niitä myyvätkin. Nikotiinia sisältävän sähkötupakan tilaamiseen tarvitaan lääkeresepti.  

Minun kessutteluni loppui melkein kokonaan esikokeilussa yliannokseen kouvunlehtisavua. Sain  kai jonkimoisen häkämyrkytyksen, koskapa yrjösin mahalaukkuin typötyhjäksi. Olin saanut turmiolan tommina  karvaan opetuksensa sauhuttelusta.  Olin vakuuttunut  sen suuresta haitallisuudesta kasvavaan nuorisoon. Isäukon Klubi-askiakaan ei tehnyt enää mieli edes haistella.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

KOTKAN JA CAREAN HYVINVOINTI YHTEISTYÖ PELAA

KOTKAN JA CAREAN PARITANSSI TERVEYSASIOISSA SUJUU















Kouvolan ja Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä  Carean lakiin perustuva terveyspalveluiden seutuyhteistyö  ei ainakaan sopimusasioissa tunnu sujuvan kovinkaan hyvin. Sitovuuksista vallitsee suurta epätietoisuutta.

Kouvola vaikuttaa olevan asiassa kuin holhouksessa oleva maksava potilas, jonka hoitopäivälaskelmat eivät mene Carean hallinnossa läpi? Erään erityisen kokeneen seutuasioita tarkkaan tuntevan kuntapolitikon mukaan Kouvolan  aluepolittinen alakynsi Kotkan ja Carean suhteen on jatkunut jo pitkään.

Tekisi nyt mieli vakavasti kysyä, kenen asiaa valtuutetut sairaalapapereiden määrätietoisella pyörityksellä ajavat? Kouvolan sairaalaratkaisua on suunniteltu perinpohjaisesti jo vuodesta 2008 - kyse ei voi olla enää muusta kuin  aluepolittisesta väännöstä. Politiikan paluu politiikaan ei sinänsä ole minkään moitteen aihe, etenkin jos kyse on kuntalaisten parhaasta. Nyt on kyse vahvojen kuusalaisten politikkojen koaliitiosta yli puoluerajojen. Tahmeuden taustalla vaikuttaa vahvasti selvä veres kuntaliitosrevanssi. Ruskeasuopuhe on vain mainio ota omiin kulmakuntaisiin päämääriin.Näihin paljon  puhuttuihin palvelujen pakkantumiseen ydinkeskustaan ei haluta antaa ainakaan Kuusaalla mitään aihetta.


Eteläisen Kymenlaakson seutukuntayhteistyökumppanit ovat lyöneet viisaat päät jo pitkään yhteen Carean hallituksessa.  Kouvola on joutunut huonon sopimuksen vuoksi etukäteen reiluksi ylimaksajaksi.  Miksi Kouvola suurin osakas ei saa maksuasiotaan kuntoon Carean kanssa. Jospa Kotka ja Carea  hyvin rasvatulla talousyhteistyöllä saadaankin terveyspalvelutilat ennen Kouvolaa Kotkan seudulle?.

Carean ja Kotkan yhteistyösunnitelmilla on väitetty olevan osasyy tuumaamiseen Kouvolan sairaala ratkaisussa. Nähtävästi Kouvola halutaan palauttaa omapäisen itsekkäältä tieltään takaisin tiiviimpään vaikeasti kontroloitavaan seutuyhteistyöhön.  Se toteutetaan uuden sairaalan myötä Carean kanssa Kuusankosken vanhalle Sairaalanmäelle. Tässä pelissä Kouvolan asiakaslähtöinen Ratamo-hankkeen kokonaisratkaisu sosiaali- ja terveyspalveluiden ja erikoissairaanhoidon järkeväksi yhdistämiseksi saman katon alle Kotiharjuun ei näytä painavan yhtään mitään.

Kuntakumppanin puute on ollut pitkään yksi olennainen syy Kouvolan edunvalvonnan puutteisiin Kotkassa. Kouvola on viimein alkanut julkisesti peräämään rahojaan Carealta, eikä tippakaan liian myöhään! Kouvola on joutunut maksamaan 2006 - 2010 lähes 4.85 miljoonaa euroa liikaa palveluistaan. Samaan aikaan  kuntayhtymä Carean taseeseen kertyi noin 17 miljoonaa euroa alijäämiä. Kotka on ollut melkoinen hyötyjä maksanut vähemmän 7 miljoonan ja Hamina, Virolahti ja Pyhtää yhteensä lähes 8 miljoonaa vähemmän kun palveluiden käyttö edellyttäisi. Samaan aikaan  Carean taseessa oli vuoden 2010 lopussa noin 29 miljoonaa euroa alijäämää. 

Kouvola hävisi yhdellä äänellä päätöksen Kotkan keskussairaalan peruskorjauksen suunnittelun aloittamisesta. Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki joutui toteamaan ; " Ei näitä asoita äänestämällä hoideta"!. Kotkan kaupungin ja Carean Hassisen yhteistyö pelaa näköjään loistavasti Kouvolan "vahvasta" asemasta huolimatta!. He suunnittelevat yhdessä keskieurooppalaisen mallin mukaista hyvinvointipuistoa. Kyse ei kuitenkaan ole viherrakentamisesta. Kotkassa palvelujohtajan Tauno Telarannan mukaan "hynteet päätettin vain lyödä yhteen". Tätä heidän paritanssia on seurattu seinäruusuna Kouvolan päässä on jo aivan tarpeeksi.

Hyvinvointikeskus kokoaa tutusti yhteen Kymenlaakson keskussairaalan ja Kotkan kaupungin keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon avohuollon palvelut.  Suunnitelma sisältää ehdotukset ydinsairaalan uudisrakentamisesta, yhteispäivystyksestä ja vanhan osan peruskorjauksesta.  Carean päätös on ratkaiseva, koska kuntayhtymä omistaa alueen ja sairaalarakennuksen, kuten Kouvolassakin on sama tilanne Kuusaan Sairaalanmäellä päätökseen vaikuttamassa. Hankkeen kustannusarvio on 160 miljoonaa euroa, Kouvolan maksuosuuden on sanottu olevan noin 60 miljoonaa eroa seutuyhteistyön velvoittamana.

Eikö Kouvola pysty ollenkaan järkeviin kattaviin terveyspolittisiin päätöksiin, niihin jotka Kotkan seudun  ja Carean Hassisen  yhteistyö näyttää kevyesti tuottavan. Joutuuko Kouvola seuraamaan tilannetta vain maksajan alistuneella katseella? Tähän omituiseen tilanteeseen pitäisi saada pian muutos ja Kouvolan on aika ryhdistäytyä suurimman seutuosakkaan oikeutettuun asemaansa.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki



tiistai 25. lokakuuta 2011

KUOLEMANRANGAISTUS KEPPIHEVOSENA


HAMMURABIN LAKIKIVI  ON LOVREN MUSEOSSA























Mielestäni kuolemanrangaistus ei edes ajatuksena kerta kaikkiaan sovi länsimaiseen sivistysvaltio Suomeen. Nyt on lienee saavutettu joku pohjanoteeraus, kun kuolemanrangaistuskin kävisi muka laatuun Suomen oikeuspolitiikassa.  Seitsemän kansanedustajaa, kolme kokoomuslaista ja neljä perussuomalaista kannattaa kuolemanrangaistuksen palauttamista, tosin katollinen puheenjohtaja Timo Soini on todennut kaiken elämän olevan pyhää. 

Heidän tosikkojen tai veitikkojen mielestä kuolemantuomio voitaisiin panna täytäntöön ihmisyyttä vastaan tehdyissä sekä erittäin törkeissä lapsiin kohdistuvissa rikoksissa. Norjassa oltiin samoilla linjoilla heti karmean joukkosurman jälkeen ja vangit ovat uhanneet miestä porukan kauhella kostolla vankilassa. 

Pohjimmiltaan kuolemanrangaistus on jäänne noitavainoista - karua verikostoa lainkäyttöä pimeältä keski-ajalta. Jos taas haetaan menetyksen hyvitystä omaisille tätä kautta, ollaan kyllä todella sysimustilla suohaudoilla.  Yhdysvaltojen käytäntö kuolemanrangaistuksesta ei tee siitä mitenkään hyväksyttävää, vaikka perikristillisen länsimaisen demokratian mallimaana itseään pitävän maan joissain osavaltioissa on  kuolemanrangaistus yhä päivittäin käytössä. Kuitenkin DNA-testien käyttöönoton jälkeen on todettu monien kuolemaantuomittujen olevan täysin syyttömiä.  

Osa kansasta saattaisi kuolemanrangaistuksen hyväksyäkin erityisen julmien tekojen jälkeen kuohuksissaan.  Vaikka poliittinen retoriikan tarkoitus on viime aikoina huteroitunut  tuntuu uskomattomalta, jos kansanedustajan asemassa oleva henkilö ajaa Suomen paluuta brutaleihin äärikeinoihin. Se olisi paluuta Hammurabin lain perusajatukseen "silmä silmästä, hammas hampaasta". Vaikka tässä muodossaan fraasi ei kuitenkaan ole peräisin Hammurabin laista, vaan Vanhasta testamentista. Kuolema on lopulta tuomitsematta meidän kaikkien osa. Uuden testamentin perusta on kuitenkin kaiken kattava armo.

Kuolemanrangaistus on pakanallisen julmuuden jatkumoa ja diktatuuristen hirmuhallintojen brutaali vallankäytön keino! Joskus ajatellaan kuolemanrangaistuksen vähentävän rikollisuutta, tutkimukset Yhdysvalloista eivät kuitenkaan tue millään muotoa tätä sinänsä loogista käsitystä. Päinvastoin joskus jopa itsetuhoiset huomion kipeät ihmiset saavat siitä pähkähullun tekonsa pontimen!. Koko hyytävä ajautus siitä, että valtiovalta tappaa kansalaisiaan häilyvän lainkäytön avulla on erityisen vastenmielinen.

Onneksi kaikki  Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13. pöytäkirjan allekirjoittaneet Euroopan unionin maat ovat sitoutuneet kuolemanrangaistuksen pysyvään poistamiseen kaikissa olosuhteissa. Lisäksi ne ovat sitoutuneet noudattamaan Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, jonka nojalla "Ketään ei saa tuomita kuolemaan eikä teloittaa". Unionin tavoitteena on lujittaa ihmisoikeuksien kunnioittamista ja edistää ihmisarvon suojelua kaikkialla ulkopuolisissa maailman maissa. Varmaan näillä seitsemällä kansanedustajilla on tai ainakin pitäisi olla tieto tästä tärkeästä oikeuspolittisesta julkilausumasta?

Euroopan ihmisoikeuspolitiikan keskeisenä tavoitteena on pyrkiä poistamaan kuolemanrangaistus kaikkialla maailmassa. Tarvittaessa asettaa välittömästi kuolemanrangaistuksen käyttöä koskeva moratorio eli keskeytys ja kehoittaa pidättymään siitä maita joissa kuolemanrangaistus on edelleen voimassa. Tavoite on vähentää sen käyttöä sekä vaatia, että kyseisten rangaistusten täytäntöön panossa noudatetaan vähimmäisnormeja. Unionin pyrkimys on samalla pyrkiä hankkimaan täsmällistä tietoa tuomioiden ja teloitusten todellisista määräistä.

Historian kuluessa kuolemanrangaistus on ollut aiemmin käytössä Suomessa useiden rikosten osalta. Rauhan aikana kuolemanrangaistus on pantu Suomessa viimeksi täytäntöön 1820-luvulla. Myöhemmin sitä on käytetty vain sotien aikana. Vuoden 1889-1894 rikoslaissa oli säädetty kuolemanrangaistus valtio-ja maanpetoksesta sekä murhasta ja erityisessä sotaväen rikoslaissa törkeimmistä sotilasrikoksista.

Vuonna 1949 tehdyn lainmuutoksen nojalla kuolemanrangaistusta ei saanut langettaa eikä panna täytäntöön muulloin kuin sotatilan aikana. Sitä ei saanut käyttää muualla kuin siinä valtakunnan osassa, joka oli julistettu sotatilaan. Kuolemanrangaistus poistettiin lopullisesti Suomen laista vuonna 1972 ja nykyisin se on kielletty perustuslaissakin. Ja hyvä niin!

Toivottavasti ihmiskunta viisastuu ja vapautuu täysin tästä historiansa synkimmästä ja  eniten väärinkäytetystä rankaisu keinostaan.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola