sunnuntai 30. syyskuuta 2012

KOUVOLASSA ON NYT HALLINNOLLINEN UMPIPERÄ JA TALOUDELLINEN KATASTROFI?






Kouvolan kaupungin koko kuntaliitoksen jälkeinen   kunta- ja taloushallinnon  täydellinen kyvyttömuus pysyä budjetissa on todella  karua kauraa luettavaksi.

Veroäyri on Suomen toiseksi korkein ja lainarahalla eletään ihan sikana ja näinollen syömävelkaa tehdään täysin surutta.  Julkisiin investoihin voidaan rahoitusta  toki hanakasti hankkiakin., Taloudellinen liikkumavara on Kouvolassa kuitenkin  tällä hetkellä tasan nolla? Siitä kantaa vastuun vanha kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto ja paisunut ylimielisen pöyhkeä talouasioissa paljossa kyvytön virkakunta ja kalvosulkiseen sekoava epätietoiset toimettomat selittelijät.

Kouvolan kupungin sairaspoissaolopäivien määrä henkeäkohti on 18.5 päivää/perhlö/vuosi mikä kuvastaa ettei työpaikan riitaiseen työntekijäpaljouteen haluta pakkantua, vaan haetaan hanaksti "saikkua" satuilemalla teis mitä saman työpaikan terapia jakavalle reseptilääkärille, joka taas on kuolla sen taakan alle jonka kaupungin toimeton sairairaslomaa rukuttava porukka aiheuttaa. Enkä tarkoita tässä suinkaan niitä jotka ovat sairaita todella. Suunta on oltava vain ylöspäin näillä manaisilla majoilla.

Mikä kauheineta ei puhettakaan talouhallinnossa että saataisiin kvartaaleittain neljännensvuosikonsernitilitilanteenväliarvio. Talousseuranta on kuin maalaiskunnissa aikanaan, kun oli yksipuolue maalisliitto vallassa ja kunnansihteeri seurasi ja kirjasi taloustilanteen erityisen tarkasti ja toisaalta tiesi sen  kunnanatalon ikkunasta seuraamalla.  Sen näki siitä miten vilkasta oli elämä kulloinkin kirkonkylän keskustassa ja etenkin elämää kihisevillä toreilla? Maailma on todella muuttunut Lauriseni!

Johtavia virkamiehiä on 46 päätä ja se on todella liikaa. Tulos on ollut sen  mukaista, mitä useampi koko sitä pahempi soppa! Onneksi nyt on suunnitelmissa tiivis 26 johtavanvirkakaunnan esikunta, toivon mukaan tulevalle uudelle huippupätevälle oikeamieliselle ja miksei paikassaan Laurimaiselle helläkätiselle saneeraaja kaupunginjohtajalle. Näillä talousluvuolla luvuilla ei kyllä ole varaa enää liiemmin mamaoilla!

Ja lienee on kaikille selvää Kouvola tarvitsee neljän vuoden perusteellisen sekoilun jälkeen elinkeinojohtajaksi elinkeinojohtajan joka osaa ja haluaa hoitaa kaikkien yli 5000 tuhannen kouvolalaisyrityksen asioita.  Nyt on tapetilla vain puutuotetuotanato. Tämä on minun ehtoton mielipiteenin Kouvolan koko tämän hetkiseen taloushallinnolliseen  kurimukseen keskeisillä hallinnon aloilla etenkin perusturavassa ja olemattomassa elinkeinopolitiikassa!.

Tämä 60 miljoonan säästötarve kuvastaa koko Kouvolan kaupunginhallinnon tämän hetkisen surkean tilan. Suurvaltuusto on ollut täysin kynnetön lähes kaikessa, jarrutta kyllä osataan mutta tulos kuvastaa valtamerilaivan ajalehtimista!

Budjetointi on ollut sanalla sanoen toivorikasta, tai sitten se ei ole perustuntu yhtään mihinkään.
Kuka tästä kantaa todellisen vastuun uskoakseni etenkin nähtäväsi ei kukaan?Tämänko seurauksena uskonsa Kouvolaan menettänyt kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki on hakenut kuntien eläkevakuutusyhtiön Kevan varatoimitusjohtajaksi. Vahvasti vaikuttaa temppu pakenemiselta?

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Valto Koski sanoo Lamminmäen pyrkimyksen Kevaan tulleen yllätyksenä. Yllätys se joillekkin on mutta tervetullut yllätyskin se voi tulosten valossa olla,

Täysin oma surkein lukunsa on armon elinkeinopoliittinen umpikujamme kiinauskoinen elinkeinojohtaja Aimo Ahti on poistumassa luojan kiitos kokomuksen riveistä. Huomenlahjaksi han on jakanut lapiolla kaupungin rahaa entisille Kinnon konsulteille ja nyt äkkiä julkirahaa hamuaville  toimitusjohtajaille  Pajalalle  Martonen ja tuloksena on vain 10 työpaikkaa ja rahaa on palanut vaikka kuinka ties mihnin  "konsulitointiin". On puhuttu lenokkaimmillaan jopa 1000 työpaikasta, jotta rahaa alkaisi oikein kunnolla herumaan kaupungilta ja Kumenlaaoson liitolta Euroopan Unionin lahjana saatavaa yritystukea.

Uskoa riitti myös huimien lukujen valossa koskapa Kymenlaakon Liiton luottamushenkilöjäsenet mm. kansanedustaja Jari Lindström olisi valmis tukemaan WOODINNO;n kautta huimia työllistymislukuja pöytään iskevää sanaisen arkkuna aukaisutta puurakennekaksikkoa.Oliko se hukkuvan oljenkorsi?.

Tuki WOODINNOLLE olikin yksimielinen  Jari Lindström tosin kaupunginvaltuustossa olikin täysin toista vastustavaa mietä. Hän kertoi  minulle ettei muista mitä KL;ossa äänesti...

Uudella valtuustola on todella suuri ja tärkeä tehtävä palautta kaupunkilaisten usko Kouvolan tulevaisuuteen. Minä olen valmis tekemään omalta osaltani parhaani numero on 249 jos kiinnostaa ketään tietää? Minussa on munaa enemmän kuin Buurilaisessa kanalassa!

Nyt on tuhannen taalan paikka, kaupunijohtaja ja elinkeinojohtaja vaihtuu ja koupunginvaltuustokin saa uuden ja toivottavasti täysin uuden
rohkean ja päättäväisen kokonpanon jolla on uskoa toivoa ja luottamusta nyt talous alingossa olavaan upeaan ja tulevaisuuteen vahvana kurkoittavaan Kymijoen juoksusta voimaa ammantavaan IHME kaupunkiimme.

Ei tätä reppanaa voi kuitenkaa olla rakastamatta!Tuhlaaja pojan paluuta kotiin kaupunginjohtajana  en kyllä odota. Jospa nainen kaupunginjohtajana pelastaisi meidät tällä kertaa.Ehdotankin pelatavaksi enkelikisi  Annikki Niirasta  mitä mieltä pojat on? Ei pidä kuitenkaan punastua!

Ado Sakari Ala-Krekola
SAD Senjor Art Director
Kasarminmäki, KOUVOLA

Ei kommentteja: