keskiviikko 4. elokuuta 2010

PYÖRÄILEVÄ KOUVOLA ON LOISTO IDEA










Kouvolaa on ruvettu markkinoimaan pyöräilykaupunkina. Kouvola onkin ihanteellinen polkupaikka pyöräily kannalta. Meillä on merkittyjä reittejä aika mukavasti ja uusia on karttoihin tarkoitus piirtää lähiaikoina. On suunniteilla nuorisolle BMX-rataa kisaamista ja luonnon kauniita uusia reitityksiä koko suur Kouvolan alueelle on agendalla. Mikäs se mukavampaa kuin pyöräily töihin tai kiireetön pyöräily asioimaan ja kauppaan. Jopa koko perheen pyöräretki on hauska liikunnallinen uusi aspekti perheen yhdessä tekemiseen ja lasten ratki riemuun ja onneen! Iskä kerran hikoilisi oikeesti ja äiskänkin huokailuun olisi häpeilemätön selitys!Onnittelen asianosaisia suunnitelmahan on kerrassaan hieno!


Pyöräilyllä onkin suuri merkitys kaupungin liikennemuotona ja pyöräilijät näkyvät vahvasti kaupunkikuvassa. Valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan pyöräilyn osuus koko vuoden aikana tehtävistä matkoista on kasvavalla janalla, talvipyöräily on etityisesti kasvussa..Kun puhutaan hiiljalanjäljestä ollaan luksusluokassa. Vuoden pyöräilykunta -tunnustus on erityisesti osoitettu vuosittain kaupungille ja pyöräilijöille, jotka kulkevat töihin, opiskelemaan, kouluun, kauppaan ja asioille pyörällä. Jos halutaan säästää ehtyviä luonnonvaroja lähipyörily on hyvän omantunnon tae. Hyötyliikutaa parhaimmillaan, ihan ihkua veivaamista!.



Turussa vuoden 2004 pyöräilykunnassa pyöräilyä on kehitetty pitkäjänteisesti. Lähiöalueen yhtenäinen pyörätieverkko saatiin valmiiksi 1980-luvulla. Keskusta-alueella pyöräilyn edellytyksiä on 1990-luvulta lähtien kehitetty määrätietoisesti Aurajokirantojen kehittämisellä, kevyen liikenteen Teatterisillalla, Turun uusi rakennusjärjestys velvoittaa myös toteuttamaan uudisrakennuksiin riittävän pyöräpysäköinnin.


Miksipä meillä Kouvolassa ei voisi olla sama tavoite. Alueellisten keskusten  Valkealan Jaalan Kuusankosken Elimäen Anjalankosken maisemat tarjoaa mielekkäitä turvallisia reitistöjä kuntoliikkumiseen pyörällä,vain mielikuvitus on rajana. Miksei meillä voisi olla pyöräilytapahtumaa KOUVOLAN YMPÄRIAJOA, jossa ajettaisiin jokamiesarjaa rennosti kuntoilun ja tutustumismielessä kuntakeskusten kautta kulkeva kiertolenkki. Se jos mikä loisi kuntoa kuntalaisille. Oikeaa me henkeä orpoon nurkka kuntaisuuteeen ja koko Kouvolan epäilyksen varjoihin valoisia näkymiä. Tämä on yksi ideani muut saavat keksiä lisää. Yöpyöräilyä en unohda koskaan!Kymijoen rantamaisemat eivät ole kovin otollisia seurattavaksi, paitsi Myllykoskella, mutta joki antaa ajaoittain huikeita näkymiä!

Pyörä oli ensimmäisiä ihmiskunnan keksintöjä kaksisormiotteen oivalatmisen ohessa. Sen merkitys on edelleen iästään huolimatta keskeinen, pyöräilyssähän sitä hyödynnetään tosi hienosti.

Eikun peppu satulaan ja menoksi. Minä ainakin!


Ado Sakari Ala-Krekola
Pyöräilijä