SYRJÄYTTÄÄKÖ RÖYHKEÄ MAMMONA KANSANVALLAN?

KUN ON KYLLIKSI UUTTA SANOTTAVAA VOI TUODA SEN JULKI KIRJANA

Olen jo joitain herran vuosia  kuullut kumuja uudesta taloudellisesta maailmanjärjestyksestä, jossa kansanvallan on korvannut kasvottoman kaikkivaltias markkinavoima. Mammona on laajalti noussut uudeksi kansalaisia määrääväksi maalimanvallaksi, uskonnon kaltaiseksi ohjenuoraksi. Kreikka rypee nyt kansakuntana sen syvimmässä taloudellisessa mutakossa. En kiellä tosiseikkaa Kreikka on sotkenut asiansa eurossa pahasti.

Markkinat on sen syvin toimintaa edellyttävä normi ja varallisuus ainut vapauttava evankeliumi, jota totellaan ja ihmisten arvo mitataan ainostaan pankkitilin kateen suuruudella ja kansalaiskunto näkyy muun omaisuuden määrässä. Tämä kehitys on pelottavan kafkamainen!

Onko kansanvaltinen demokratia väistyvä järjestelmä ja kaikki valta maassa kuulluukin äveriäille sujuvasti asioista "kunnollisesti" päättäväille markkinavoimille ja finanssipiireille.

Kirjamelliseti sille pelottavalle liivijoukolle joka edustaa vain 1 prosenttia maailman kansalaisista? No ei helvetissä kuulu. 

Sen vastapaino kansanvalta ja demokraattinen meno kaipaa ajassamme asiallista puolustusta. Aina tulee kuitenkin kysyä noudatetaanko kansanvaltaa sen alkuperäisen ihanteen mukaisesti. Vaikuttiko vaalitulos hallituksen kokonpanoon niin kuin kansan enemmistö halusi? Demokratia vaatii toimiakseen kuitenkin kärkkäät vahtikoiransa.

Suomen rahamaailman kirkkain yksityisajattelija Sampo Pankin pääomistaja kauppatieteiden tohtori Suomessa Björn Wahlroos arvostelee tuoreessa kirjassaan Markkinat ja valta ylenmääräistä demokratiaa ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion aiheuttamia "ongelmia" finanssimaalimaan. Tämän punahousuisen kartanonherran ja täysin vapaan porvarin ärsyttämisen pakko on pinttynyt pankkiiriin niin lujasti, että itse säväyttävävien mielipiteiden ainoa peruste kirjamyynnin kasvattaminen.

Kirjailija Wahlroos on parhaimmillaan kuin päivitetty Havukka-Ahon ajattelija, niin omaperäisiä ainutkertaisia johtopäätöksiä hän sitkeimmille lukijoilleen tarjoaa. Mieluusti kuitenkaan niille kirjallisille kokkapuhille nauraisin, koskapa pohdinnot arvostelee niin voimakkasti nykyisten kansanvallan keskeisten meknismien toimintaa. Ei naurata yhtään!

Demokratian kaikissa koukerissa on joitakin valuvikoja ja tarkka oikeudentunto voisi puutteita siitä läytääkin. Se on kuitenkin ainoa järjestelmä joka pystyy tyydyttämään kansan ennemmistön kaikkia tarpeita parhaiten.

Mutta miltäpä kuulostaa vanha saksalainen aloite, että kansanedustajat pitäisi valita kaikista kansan äänioikeutuista arpomalla. Lottokansan enemmistö voisi asiaa kernaasti kannattaakin. Silloin eduskunnan koostumus saattaisi kuvastaa paremmin kaikkia kansankerroksia? Entä se välkky huomio että Suomessa polittisten asiantuntijoiden laatua ei valvota millään tavalla.

Hän puhuu suunsa puhtaaksi vanhuväestön tiedossa olleen tosiasian, väheksyvän ja syrjivän yliolkaista suhtautumista maamme vanhusväestöön. Iäkkäillä ihmisillä ei pitäisi hänen mukaansa olla täyttä äänioikeutta! Se tuo uuden luvun pankkisalien vähävaraisen vanhusväestön hiekkamiseen. Tästä suivaantuneen moni ikä-ihminen on muuttanut rahansa Sammosta muihin asiassa neutraaleipiin pankkeihin. Mitenkä muutenkaan mökinmummo voisi huutaa konkreettisen vastalauseensa tähän uuteen kummalliseen yhteiskunnalliseen alotteeseen.

Enimmäkseen kirja on kuitenkin sujuvaa jäykästä profiilista vapaata poikamaista keskikoulun historian kertaamista lisättynä huomioilla omistamisen, kilpailun ja vapaan liikkuvuuden autuudesta.

Kirjassa väikkyy kuitenkin läksynsä jokseenkin lukenut varteenotettava finassipäättäjä ja etenkin vastuuta kaikesta maailmasta kantava pankkimies. Hän harmittelee luontotuhoja nostamalla sen seurauksista tärkeäksi esimerkiksi vaikeudet saada mistään villisammen kaviaaria. Villisammen kaviaarissa kun on  jäljittelemätön huikea aito multainen makunsa. Se nyt on selvää.

Hän pohtii olisiko ilmakehää ja valtameriä helpompi pitää puhtaana, jos joku omistaisi ne. Koskapa omistajilla kun on taipumusta pitää huolta henkilökohtaisesta varallisuudestaan. Kukapa ei haluaisi omistaa kaikkia maailman meriä ihan suvereenisti, nitä varkellen ja kassilohta viljellen rahvaan halvaksi särpimeksi?

Whalroos kaanonisoi Kiinan kommunististen kansankapitalismin menestystä ja vetää tuoreesta pakasta kirjan perusajatuksen joka on erityisen tunteita nostattava. Globalisaatio ja kansallisvaltioiden häviäminen ovat avanneet poliittisen vallankäytön mallit  kilpailulle.

Tästä hänen mielestään vääjämättömästi seuraa, että perinteisen demokratian "pidäkkeettömän" etenemisen aika voikin olla tyystin ohi?  

No aika yksioikoinen päätelämä, johon voi vain vain täysin poliittista historiaa täysin tuntematon henkilö päätyä. Tässä tapauksessa ei liene kyse ole kuitenkaan siitä, vaan ilkikurisuudesta ja  vallattomasta suuren rahakasan päällä istumisesta.

Haikaileeko hän nuoruutensa ideologisen hairahduksen päivitystä, rahanvallan maailmanhallintoa ja rahan siunattua verhottua stalinismia.
Hänen yläpuolellaan ei ole varmaan enää ketään?

Puolustan kuitenkin Björn Walroosin mielipiteen vapautta ja hän saa kaiken  painaa kirjoiksi kun rahkeet riittää ja pokka patruunalla pitää. Kansakunta saa uutta tähdetöntä miettimistä.

Ado Sakari Ala-Krekola

Kouvola