maanantai 4. kesäkuuta 2012

OIKEA RIITELY ON PITKÄN PARISUHTEEN SALAISUUS

"Miestä ei pidä yrittää kasvattaa, eikä rakastelu saa olla suorittamista".
















Perheneuvojaveteraani Matti J. Kuronen on erityisen suorasanainen ja humoristinen parisuhdeterapeutti Lappeenrannasta, jolla on perspektiiviä ja yllättäviä lähestymiskulmia parisuhteen alati jännittäviin kiemuroihin. Tämän parisuhdevirtuoosin vuolas sanavirta ei jätä ketäään parisuhteensa kanssa kipuilevaa ihmista kylmäksi. 
Ehkäpä  kesälukemisena niistä voi löytää ratkaisun tai korjaavia ituja oman parisuhteemme ajoittaisiin vaikeuksiin. Onkimisen ohessa on hyvä miettiä elämänsä asioita yhdessä.


Monet parit riitelevät ja eroavat melko nopeasti. He eivät jaksa jatkaa suhdetta muutaman riidan jälkeen.  Jotkut parit riitelevät alinomaan mutta ei puhettakaan mistään erosta. Salaisuus piilee tietenkin oikeassa taiten riitelyssä. Sota on heikkojen ihmisten tapa välttää rauhan ongelmia. Hyvä riita ratkaisee aina jotain. Huono riita ei puolestaan johda mihinkään. Riitelytkin ovat oppimisen paikkoja. Kurosen mukaan muodikas erilleen kasvaminen on henkistä velttoutta. Jos on kiinni käyvää väkivaltaa lienee kuitenkin paras erota.
Se on selvää.
 
Osapuolten on ymmärrettävä rakkauden olevan teko, sillä ilman tekoja rakkaus kuolee.Tekemällä rakkauden tekoja toiselle, tekee samalla hänestä tärkeän. Ihmisiltä viedään kuitenkin suuri seikkailu, jos luullaan rakkauden olevan vain tunnetta eikä tekoja. Samaan asiaan liittyy harhakuva romanttisesta tunteeseen perustuvasta rakkaudesta. Pilvilinna on helppo asunto. Pilvilinnoja on mukava rakentaa, mutta ne ovat aika heppoisia läpivuoden asuttaviksi.  

Miestä rakastetaan kun banjoa rennosti rämpytellen. Mies rakastuu usein naiseen, joka on vastaus hänen vaillinaiseen oloonsa. Miehen rakastamisessa naisen tulee pitää yllä luuloa siitä, että mies on mies, vaikka hän usein on pikkupoika. Mutta miestä ei pidä yrittää kasvattaa, eikä rakastelu saa olla suorittamista. Kurosen mielestä olennaista miehen rakastamisessa on, että nainen antaa miehelle mahdollisuuden huomata, että hän on täynnä ratkaisuja  ei täynnä ongelmia.  
Naista tulisi Kurosen mukaan rakastaa kuin selloa, soittaa häntä herkästi jousella. Miehen täytyy korostaa naisen arvoa ja rakastaa häntä kuin cowboy, jolle nainen on hevosta turhempi, mutta koiraa tärkeämpi. Naisen rakastamisessa on oleellista, että mies antaa naisen vastata omista odotuksistaan mutta kohtaa myös naisen tarpeet. Tiukassa paikassa miehen on oltava se, johon nainen voi luottaa ja turvautua, sillä miehen antama turvallisuuden tunne on naiselle tärkeää.

Miehen ongelmana Kuronen näkee sen, että mies ei taivu osoittamaan sanallisesti naiselle rakkauttaan.  Hän muistuttaakin, että miehen olisi varattava aikaa keskustelulle ja osoitettava hellyyttä puolisolleen. Toisaalta on paljon naisia, jotka eivät halua ensisijaisesti hellyyttä, vaan hyvää seksiä. Osa miehistä taas kaipaa enemmän hellyyttä seksin sijaan.
Kuronen on sitä mieltä, ettei miehen koskaan pidä mennä sanomaan muille, että hänen vaimonsa ei ymmärrä häntä, vaan siitä asiasta pitäisi puhua vaimon kanssa.

Senjoreilla pitkään yhdessä eläneellä parilla tunteet saattavat tuntua kuolleilta. Elämässä on saattanut olla kiirettä eikä ole ollut aikaa olla yhdessä. Eivät tunteet yleensä ole kadonneet, niitä täytyy vain herätellä keskustelemalla ja lähekkäin olemalla. Jos saa kerran sanottua minä rakastan sinua niin se rakkaus alkaa sulautua sinne arkeen. Seniori-ikäisten parisuhde on parhaimmillaan hidas keskustelu, jossa suhtaudutaan toiseen levollisesti ja humoristisen huolehtivasti. Kaksi on viimein tullut lähes tulkoon yhdeksi, siksi mistä pappi liiton alussa jotain puhui?

Pitkä avioliitto edellyttää kahta asiaa. Ensinnäkin ihmisen arvomaailman on oltava vakaa. Kun on sitoutunut johonkin, niin siinä myös pysyy. Toinen asia on se, että sitoudutaan kasvuun ja muutokseen. Se nuoruuden rakkaus on myös aika hyvä omaishoitaja. Pitäisi pystyä ajatelemaa, että tanssilavalta sen kanssa lähdin ja se saattaa minut myös hautausmaalle. Tähän pitkän kokemuksen omaavan perheneuvojan ja rovastin yllättävissä tarinoissa saattaa olla vinha perä!

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

Ei kommentteja: