tiistai 4. tammikuuta 2011

MUSLIMINAISTEN OMA UIMAHALLIVUORO PUHUTTI KOUVOLAA



JOTKUT NAISET HALUVAT SAUNOA JA UIDA RAUHASSA MIESTEN KATSEILTA 

Viime aikainen ulkomaalaiskeskustelu  Kouvolassa on saanut erityisen napakan aallokon aikaan. Ei pahemmin naurata tämä toimittajan väärinkäsityksetä lähtenyt uimanurina.Herkille naisille ja häveliäille miehillekin omat pistäviltä katseilta suojaavat uimahallivuorot ei  käy siten millään kenellekään, nyt kun eläkeläistekin ilmaisuinnit ovat lakkanneet. Ei minustakaan uskontoon perustuva vuoro naisille voi olla realismia. Toisaalta jos uskonto kieltää naisten näyttäytymisen vieraiden miesten silmien edessä käytännössä alasti, niin miksi asioita voisi järjestää?. Miksei naistenvuoro kävisi tai miestenvuoro, josta on tehty siisti dokkarikin?Siinä voisi olla itua. Pitääkö yhtiskunnan olla niin nurja erityisryhmien suhteen, kun kyseessä on omantunnon etiikka ja toisaata kuntouttava virkistyminen??


Uimahallien käyttäjäkunta on Kouvolassa nykyisin varsin vakiintunut stabili joukko?. Siellä on jo nyt erilaisia vesiliikuntaan keskittyviä ryhmiä kosolti. Se hieno asia sinänsä!Vaikka Suomessa on varsin yleistä järjestää eri sukupuolille yhteisiä omia saunavuoroja tarpeen mukaan, ei siitä mitään metakkaa ole taloyhtiöissä ja järjestöissä noussut?Päinvastoin ainakin naiset ovat olleet pääosin tyytyväisiä ja me miehet tietenkin syystäkin näreissämme!Päähän se ottaa kun ei naapurin rouvan kanssa saunaan ja uimaan pääsisi edes asiallisessa uima-asussa...


Meillä ei näytä olevan selkeää käsitystä tänne tulevien siirtolaisten moni syisetä hienovireisetä kirjosta. Ei näytä olevan  hajuakaan ulkomaalaiskysymysten  monipolvisuudesta. Vielä vähemmän heidän tavoistaan kulttuuria  koskevista sopimuksista ja lainsäädännöstä, eikä Suomen tekemistä kansainvälisistä mamu-sopimuksista. Eduskuntaan pyrkivien ja vastuullisten kuntapäättäjien tulisi kuitenkin tietää, mistä ulkomaalaispolitiikassa ylipäänsä puhutaan.  Kansalaisilla on oikeus purkaa tunteitaan ja tuoda  vapaasti julki ennakkoluulonsa herkimmätkin pelkonsa  ja epätietoisuus on täysin ymmärrettävää. 


Politikon tulisi kuiten pysyä pääosin asiassa, eikä johtaa kansalaisia tietoisesti harhaan mututuntumalla, vain kuulopuheiden ääriesimerkein operoimalla.. Heillä toki on vapaus ääntenkin suruttomaan imurointiin ja vaalien alla lennokkaisiin päättelyihin kuinka mamu asioiden tulisi olla. Mutta esimerkiksi YK:n ihmisoikeussopimus määrittelee hyvinkin tarkasti miten maailmassa ja Kouvolassa ihmistä saa ylipäänsä kohdella. Olkoon minkalainen murjaani tahansa, hän on Luojan luoma ihminen siinä kuin mekin, vai mitä?.


Sen todella tärkeän julistuksen ovat lähes kaikki maailman maat ratifioineet so. hyväksyneet Suomi mukaan lukien. Ei ulkomaalaisasioita voi kiteyttää kolmeen pienee kutkuttavaan sanaan. Ei se ykskantaan globaalissa enää maailmassa käy! Sehän kyllä puree kuin häkä kansan syviin tietämättömiin otsiin, näissä nukkuuden ja köyhistymisen oloissa rahanjaosta voidaan olla montaa mieltä. Lienee jonkinmoinen kertaus ulkomaalais tietämyksessä nyt paikallaan.


Pakolainen on henkilö, joka nauttii kansainvälistä suojelua oman maansa ulkopuolella. Pakolaisella on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, poliittisen mielipiteen, kansallisuuden tai tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen vuoksi.
Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee turvaa vieraasta valtiosta. Turvapaikanhakija voi saada YK:n pakolaissopimuksen mukaisen turvapaikan tai oleskeluluvan suojelun tarpeesta. Hekään eivat ole laittomia maahan tulevia.


Kiintiöpakolainen on, henkilö, jolla maahan tullessaan on jo YK:n pakolaistoimiston (UNHCR) myöntämä pakolaisasema. Suomen pakolaiskiintiö on 750 / vuosi. Kouvolassa heitä on tietääkseni muutamia. Hätätapaus on kiintiöpakolainen, joka joudutaan terveydellisestä tai muusta kiireellisestä syystä siirtämään kolmanteen maahan. Maahantulo on täysin humaitäärinen ääritoimi.


Paluumuuttaja on henkilö, jolla on suomalaiset sukujuuret tai muuten läheinen yhteys Suomeen, kuten inkerinsuomalaiset.Työperäinen maahanmuuttaja on henkilö, joka muuttaa Suomeen työhön. Maahanmuuttaja on yleisnimitys ulkomaalaissyntyisestä henkilöstä, joka muuttaa vähintään vuodeksi Suomeen. Parisuhteen takia Suomeen tulevat henkilöt ovat tietysti ihan oma lukunsa. Heille kynnys on liene kaikkein matalin. Heidät otetaankin avosylin vastaa ihan kirjaimellisesti.


Kyllä ulkomaalaispolitiikasta pitää ja saa keskustella Suomessa ja Kouvolassa. Kaikki kivet tulee tarvittessa kääntää, kuten kustannusasiat ja kuinka tehokasta Kouvolassa kotoutumien ja työllistyminen siihen uhrattava työ on ollut. Kouvolaan on perusteella siirtolaisia palveleva monikuttuurinen toimintakeskus ja se on suurkaupungeissa varsin tavallista vuorovaikutusta.

Varmaan siitäkin poru nousee?  Ei  asioita saa kunnassa pantata eikä tarvitse maton alle piilottaa. Pitää kuitenkin muistaa Kouvolan maahanmuttokoordinointi luo järjestystä ja auttaa siirtolaisasioiden selvittelyssä. Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisellekin. Valistuksen ajan lause on nyt ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan.

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

Ei kommentteja: