LAITETAANKO LAPSIPERHEIDEN ASIAT VIIMEIN KUNTOON?
Suomi poliittinen elämä on jo 25 vuotta ollut kansalaisten sopeuttamista ylhäältä alas valuvaan hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Politikot ovat vakuuttaneet meille miten siunauksellisia kaikki heidän suuret maata kääntävät päätöksensä ovat olleet. Ne kaikki ovat olleet lisäksi meille täysin välttämättömiä, jotta vaurastuisimme kansana samaan tahtiin. Onko meillä malttia vaurastua, oli toppuutteleva kysymys. Nyt on todella karvaasti petytty, on havaittu vakuttelut eivä pidäkkään paikkansa, vaan meidät on sidottukin todella mittaviin vastuisiin Euroopan taloudessa. Yhdenvertainen tulopolitiikka ei toteudukkaan kuten luvattiin. Naisten euron arvo laskee! Hyvinvointi hupeneen ja ei olekaan tarkoitettu kaikille.
Tulevaisuus ei ole niin ruusuinen kun on luultu. Nämä jättivastuut Euroopassa ovat vieneet uskon hyvinvointivaltion pysyvyyteen. On menossa hiljaisten ihmisten puolueuskollisuuden mielenmuutos. Kuntatalouden kriisiytyminen ja välttämätön kuntauudistuskin on nähty vain pahana peikkona, joka heikentää vain tavallisen ihmisen palveluita lievealueilla. Tämä on vienyt uskoa maalla asumiseen, erityiseti linja-autojen varassa olevilta vanhuksilta ja muilta vähäosaisilata. Syrjäytymiskehitys on kiihtynyt 2000-luvulla todella pahasti.
Lapsiperheiden asioita ei ole oikein kukaan ajanut, mitään selkeitä tasokorotuksia ei ole nähty aiheelliseksi, sitten vuoden 1994 laman. Käsittämättömät optiot johtaville pienryhmille valtionyhtiöissä, varratuna omaan tulonoroon ja 1,2 % palkankorotuksiin on herättänyt uusia outoja kysymyksiä. Vahusten hoitoasiat ovat ainakin Valviran mieletä jokseenkin hunginnolla. Korrupuution on väitetty kiertävän Suomen kuin Euriviisuvoiton, nyt sekin taika on murrettu ja todettu hyväuskoisten kansalaisten lapsenuskoksi!. Protestivaalit ovat sinänäsä tervetullut tapaus, kuin suolainen pulssi Itämerelle Tanskan salamesta. Kansanvallan pelto kaipaa uudistuakseen muutaman kerran vuosisadassa kunnon muokkauksen. Muuten nukkuneiden puolue saa täyden vallan.
Meillä on 30 000 nuorta ilman ammatillista koulutusta, poissa yhteiskunnan normiverkostoista netissä meiskaten ja olemalla lähes kokonaan ulkona työeämästäkin. Missä nämä unohdetut Suomen nuoret lymyää, on tuhannen taalan kysymys? Usko vallassa oleviin ja vallassa olleisiin puolueisiin on pahasti nyt järkkynyt, ainakin osassa kansalaisia. Joissain kyselyissä sadasta ihmisestä jopa neljäsosa on PerSu-muutoksen ja siis uuden suunnan kannalla. Tämä on uskomaton mannerlaattojen liikahdus, jos se todella tuloutuu heille kansanedustajiksi, se olisi suurin murros sitten 1966 Suomen polittisessa elämässä.
Kansalaiset ovat pitäneet yllä uskoa puheisiin paremasta huomisesta, on nöyrinä odotettu parempaa. Kaikki muuttuu pikkuhiljaa hyväksi, kunhan jaksetaan hiljaa odottaa. Nyt on havahduttu, ollaankin menossa yhä syvenpään kahtiajakautumiseen. Uskonsa muutokseen menettäneiden ihmisten kapina on tosiasia. Meillä ovat puolueiden kannattusprosenttien muutokset olleet yleensa vain muutamia prosentteja. Sanaton konsensus tai sen puute onkin vienyt pohjan kaikilta suurilta olennaisista parannuksilta tavallisten perusihmisen talouksissa. Tämä on se epäkohta joka sieppaa eniten.
Perusuomalainen isäaurinkoinen, puhtaan "totuuden" puhuja; Timo Soini on nähty vastauksena tähän ylhäältä alas tulleeseen, lähes käsittämättömän liukkaaseen politikko-puheeseen. Hänet on nähty lääkeenä Urho-ikävään? Onko hän todella vastaus ylimielisyyteen, se nähdään huhtivaalien jälkeen. Koko ajan on meille puhuttu isällisin äänenpainoin, kansan on vain uskottava, että nykylinja on heille lopulta paras ja ennen muuta ainoa oikea linja. Tämä tuskastuttava kaikenkattava hyväosaisten rahanjako, sulle mulle konsensus, se betonoitu vaihtoehdottomuus on ilmeisestikin tullut tiensä päähän tai tai sitten ei. Palataanko kuitenkin vaalien jälkeen "normaaliin" päiväjärjestykseen eduskunnassa. Ei tullutkaankaan mitään vallan kamareissa "pelättyä" mullistusta? Elämme Suomessa mielenkiintoista aikaa.
Olisko tulossa viimein uusi taviallisten normiheteroiden aika, jolloin kansalaiset voisivat vaikuttaa arkisiin asioihinsa, niinkun ennenvanhaan kauan sitten. Tulisko uusi aika, jolloin polittisen munkkilatinan tilalle tulisi ymmärrettäviä asioita ja retoriikka/polemiikki olisi tavallisen tallajaan tasolla. Onko paluu keskustelevaan politiikaan enää mahdollistakaan? Meille puhuttaisiin ymmärrettävää suomenkieltä meitä koskevista asioista. Johon kaiken toivonsa voisi tulevaisuudessa kiinnittää? Luottaa paremmin perheensä säälliseen pärjäämiseen; näissä suomalaisen sosiaalipolitiikan antavissa ja ottavissa aallokoissa?
Tätä saa kai ainakin kansalaiset toivoa? Ratkaisu on meillä Suomessa täysin äänestäjien käsissä tai ainakin teoriassa pitäisi olla ja hyvä niin.
Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti