perjantai 15. huhtikuuta 2011

TULEEKO SUOMEEN TODELLINEN POLIITTINEN MURROS?






















KUN KANSA ON PUHUNUT PULINAT POIS!

Suomeen Eduskunnan voimasuhteiden on ennakoitu muuttuvan tulevissa vaaleissa niin paljon, ettei moista ole nähty sitten murrosvaalien 1945 ja 1970. Opposition normaali lihominen näyttää kanavoituva lähes yksinomaan perssuomalaisille ja Timo Soinille tulevissa vaaleissa. 

Noin kymmenprosentin kaannatusnousu on ilman muuta jo sinänsä poliittinen murros. Jos se toteutuu lopullisiin tuloksiin. Joka tapauksessa PerSujen vaalityö on ollut puhuttelevaa ja kosketellut ihmisten syvimpiä tuntoja ja kansanomainen välitön puheenparsi on purrut kuin uusi saha pehmeään puuhun.

Ihmisten mielissä on nyt niin paljon polttavia  avoimia kysymyksiä  kotimaassa ja Euroopan unionissa, joihin Soinilta on tullut jämäkkiä, joskin yksikertaistettuja kansaan meneviä ja meheviä vastauksia. Kyse on ollut myös polittisen retoriikan raflaavudesta, parhaimmillaan se on hiponut standup komiikan nopeita veistoja. Totta vähintään toinen puoli.

Agraarinen Suomi alkoi 1950-luvulla nopeasti muuttua teollisuusmaaksi. Maalta muutettiin 60-luvulla työn perässä sankoin joukoin kotimaan kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tämän murroksen poliittinen signaali oli nykyisen perussuomalaisten edeltäjä SMP. Vuoden 1970 vaaleissa se nosti kerralla edustajamääränsä yhdestä 18:aan. Oltiin katkeria kun Suomi ei tarjonnut suurille ikäluokille riittävästi töitä ja toimeentuloa. Nyt on heidän perillisensä kannatus on tänä talvena noussut kuukaudesta toiseen, sitä mukaa kun lumet on sulaneet.

Tammikuun lopulla julkaistuissa gallupeissa puolue kipusi jo yli 16 prosentin, jopa 18  on väläytelyt jossain!. Tuo luku antaisi täysin teoreettisesti laskien sensaatiomaiset 32 paikkaa.  He ovat nousseet Kymessä suurimmaksi puolueeksi ennusteissa ja tämähän on jo sinänsä melkoinen sensaatio ja veret seisauttava historiallinen tapahtuma Demarien perinteiseti vahvasti hallitsemalla alueella.Parhaimmillaan saamme yli 100 uutta kansanedustajaa.

Perussuomalaisten menestystä kannatusmittauksissa on näihin asti vähätelty. On todettu, että perussuomalaisten kannattajien äänestysvarmuus ei ole yhtä suurta kuin kilpailijoiden kannattajien. On myös epäilty, että puolue ei saisi listoilleen riittävän vetovoimaisia ehdokkaita. Hesarin keskiviikkona julkaisema gallup antaa toisenlaista osviittaa, vaikka tulikin hiukan takapakkia. Nyt tulee kuitenkin muistaa Perussuomalaisten äänestysvarmuus on sen mukaan olennaisesti kasvanut. He ovat päättäneet lietsoa ja sysiä nykymenoon nypiytyneet protestoivat  kannattajat uurnille asti.

Jos gallupit toteutuisivat selaisenaan , hallituksen kokoonpanosta tulisi poikkeuksellinen, onpa pääministeripuolue sitten mikä tahansa kolmesta suuresta. Timo Soinin ministeriryhmästä tulisi hyvin vaikutusvaltainen osapuoli. Sen painoarvossa kaikilla hallituskumppaneilla olisi nieleksimistä. Jos-varaus galluptulosten realisoitumiseen pitää kaikesta huolimatta yhä kirjata. Polittiset voittajat kun meillä nykyään ovat myös maan hallituksessa, kiitos kansanvallan tarpeentullen pedantin toimivuuden!

Mikä on nykymurroksen takana, joka nostattaa politiikassa näin kovan protestin? Mihin tarpeisiin ja tunteisiin soinilaisuus ja sen uskonnon omainen paatos vastaa? Todellisuutta se kuitenkin on, siitä ei ole epäilystäkään!

Murros koostunee monesta elementistä: Globaali talous ja EU-jäsenyys ovat vieneet päätösvaltaa kauemmas kansalaisista. Nopeat muutokset kaventavat monien turvallisuudentunnetta. Maahanmuutto saa osan ihmisistä pelkäämään ja käpertymään  sisäänpäin. Suomessa tuloerot ja totaalinen köyhyys ovat kasvaneet rutkasti jo vuosia. Työttömyys paheni talouslaman myötä, ja syrjäytymisen kokemus yleistyi keskiluokassakin.
Kotimaan politiikassa on eletty kohta 30 vuotta vaalikauden mittaisten hallitusten aikaa. Se on tuonut vakautta, mutta vähitellen myös poliittikasta piittamatomuutta ja pysähtyneisyyttä arjen asioissa.

Eliitti on eritynyt kansan elämänmenosta mustiin autoihinsa ja kiitänyt  kohti Eurooppaa tekemään suuria ties mitä maailmoja syleileviä outoja direktiivejä meidän harmiksemme!. Pysähtyneisyys alkoi purkautua, kun perinteisen vaalirahoituksen kuviot tulivat voimalla julki ja huojuttivat luottamusta poliitikoihin. Tuon prosessin poliittinen jälkikrapula näkyy perussuomalaisten kannatuksena. Muutosvaatimus on valtapolitikkojen töpeksimisillään aikan saama lumivyöry!


Polittinen järjestelmämme on osoittanut taas kerran uusiutuvan toimivuutensa, kun tulee tarpeeksi kansalaisille lunta tupaan, me alamme vaaleissa korjaamaan havaittuja epäkohtia edustajiemme kautta, joiden uskomme sen pystyvän toteuttamaan! Tästähän tässäkin murroksessa ja polittisessa kuohunnassa on pohjimmiltaan aina kyse ja hyvä niin!

Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki

Ei kommentteja: