KIRKON ELÄVÄ PERINNE ON SEN VOIMA
Suomen luterilaisesta kirkosta on eronnut n. 22 000 jäsentä viimepäivinä nopeassa tahdissa.
Kansankirkolla on vielä merkitystä ihmisten tunteissa. Ajankohtaisen Kakkosen homo-ilta aiheutti lumipalloefektin. Kirkon vastaan panemattomaan seromoniamestrin rooliin halutaan nyt myös uusi uskomaton luku, vihkimys sukupuolineutraaliin avioliittoon. Se on jossain päätetty ajaa sinne seremoniakaavoihin vaikka väkisin, jos ei muuten ovet aukea. Kirkolta vaaditaan selkeää myönteistä kantaa asiassa.
Kirkonääni oli piispa Matti Repo, joka pyrki varovaisin kielikuvin selvittämään kirkon olematonta linjaa, sen vain siunaavan myötäsuksien kannan. Kirkollahan ei ole yhtä virallista kantaa homoasiassa papistossaan, vaan siellä on koko sateenkaaren kirjo ääriliberaaleista kirkon vanhaan perinteiseen tiukasti herätysliikkeissä vallitsevaan tukkaan liperilinjaan. Kirkon kanta ei suoraan sido pappien käsiä. Sitä ei pidä näissä pakkokaavailuissa unohtaa.
Kansanedustaja Päivi Räsäsen tiukka asialinja, perinteinen miehen ja naisen
avioliittokanta miellettiin kirkon viralliseksi kannaksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen väläytti julkisuudessa virkakieltoa niitä papeille, jotka suostu samaa sukupuolta olevia siunaamaan kirkossa parisuhteeseen. Piiskako on piispan lääke, "perusongelmaan" ikivanhaan pappien "vapaaseen" opin mukaiseen vakaumukseen Jumalan edessä?
Onko tulevaisuudessa enää tilaa niille toisinajattelija papeille, jotka pitäytyvät pieteetillä Raamatun mukaiseen oppiin kristillisestä avioliitosta. Lapuan hiippakunnan synodaalikokouksessa syntyi kirkollisissa piireissä pieni kohu. Teologian tohtori Miikka Ruokanen latasi puheessaan perusteellisen analyysin länsimaisen kristillisyyden tilasta. Kirkko pyrkii sopeutumaan joustavasti maailmaan menoon, luopumalla ja jopa häveten muka liian paljon "yhteiskunnallisia" epäkohtia sisältävästä ohjenuorastaan Raamatusta.
Länsimaisessa teologiassa huomio on kiinnittynyt kokonaan maallisiin teemoihin. Uskomme näennäistyy, jolloin Jumalakin tuli vain näennäisesti ihmiseksi. Tällainen on uskoa "ikään kuin" tosiin asioihin, jotka eivät aivan oikeasti olekaan totta. Eivät ainakaan samassa merkityksessä, miten pidämme useimpia maailman ilmiöitä tosina. Tälläinen sekulaari ajattelutapa johtaa yhä syvenevään seremoiniamestrin rooliin. Ollaanko yhteiskunnallisen paineen edessä taipumassa tähän outoon sateenkaari kaapuun? Protestanttinen kirkko on hukannut yhteiskunnallisen vastapoolin asemansa, kriittisyytensä armottomaan jumalattomaan menoon?
Tämä on vastakohta sille alkuperäiselle realismiin pohjautuvalle ajattelutavalle, jonka mukaan Jumala on Jeesuksessa Kristuksessa astunut ihmisyyteen, lihaan, historiaan. Konkreettiseen aineelliseen maailmaan yhdistääkseen meidät katoamattomaan elämäänsä. Tämä on kristinuskon ydinasia.Tästä aidon kirkon perustasta ei pitäisi koskaan luterilaisessa kirkossakaan luopua!
Jumalan pojan inkarnaatioon perustuva kristinusko on erittäin aineellinen, materiaalinen uskonto, kristinuskon väitteet ovat tosia totuuden ja tiedon kaikilla eri tasoilla. Jos ne ei ole tosia todella, voi kirkko sulkea ovensa, sillä ei ole sille enää annettua alkuperäistä tehtävää.
Kirkon soisi olevan alkuperäiselle ajatukselleen uskollinen oikea kansankirkko, josta nousee myös rakkaus ja armon vaatimus kaikkia lähimmäisiä kohtaan. Se on totta sen pohjimmaisessa kaikista aseista riisuvassa paljaudessaan, ihmisyyden
syvimmässä mielessä. Kaikki olemme täysin armon varassa!
Kaikille paikkoja riittää kaikille tilaa on ja todella paljon sukupuolineutraalissa kansankirkossamme! Näinkö tullee lopulta tapahtumaan se suuri luopumus?
Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti