RASISMIA EI TARVITSE KENEKÄÄN IHMISEN SIETÄÄ
Nyt on käsillä Suomessa ja koti Kouvolassa kansainvälinen rasismin vastainen viikko. Suomi on saanut moitteita Euroopan neuvostolta kotimaisiin vähemmistöihin ja maahanmuuttajiin kohdistuvasta syrjinnästä. Ovatko moitteet sitten aiheellisia? Sitä on hyvä ajattelevien kansalaisten itseltään ja muilta tänään kysyä? Siihen on syytä nyt kiinnittää erityistä valistunutta huomiota, sillä syrjintä- ja rasismikysymyksistä on suomalaisessa julkisessa keskustelussa puhuttu liian vähän. Siitä jopa usein vaijetaan, se ruma sana ei ole usein käytössä.
Poliittisissa keskusteluissa, näin vaalien alla aihetta on suorasta vältelty, vaikka samaan aikaan esitetään koviakin sosiaalipoliittisia linjauksia ja rankkaa kritiikkiä maahanmuuttajia vastaan. Ongelman vähättely on tyypillistä myös ammatillisissa yhteyksissä. Lieneekö taustalla oletus, ettei tasa-arvoiseksi mielletyssä yhtiekunnassamme sitä ei esiintyisi? Rasismi on karsastava erotteleva ylemyyydentuntoinen asenne ja se on aika syvällä meissä valkonaamoissa. Maahanmuuttopolitiikasta puhuminen ei sinänsä ole rasismia, mutta usein niissä vain on ankaran syrjivä jaotteleva sävy,erilaisuus on niiden selkenä pontimena ja se nähdään turhan suurena ongelmana.
Syrjinnän ja rasismin erilaisia ilmenemismuotoja on meillä tutkittu jo sen verran, että voidaan sanoa niiden olevan todellinen ongelma monille maahanmuuttajille ja muillekin etnisille vähemmistöille. Rasismia ja syrjintää tapahtuu mm. työn ja asunnon haussa sekä arkipäivän kohtaamisissa kaduilla, kouluissa ja palveluissa. Monille maahanmuuttajille huonosta kohtelusta on tullut arkipäivää. Myös eri maahanmuuttajaryhmien kesken esiintyy rasismia. Tämä ei tarkoita, etteikö siihen pitäisi puuttua. Rasismi ja syrjintä saavat erilaisia muotoja, mutta ne ovat selviä yhteiskunnallisia ongelmia, joihin erityisesti yhteiskunnan valtaa pitävien ja erilaisten ammattilaisten ja asiantuntijoiden tulisi avoimesti ottaa kantaa.
Yleisellä tasolla suomalaisten asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat vähitellen muuttuneet myönteisemmiksi. Yhä useampi suomalainen tuntee maahanmuuttajia henkilökohtaisesti, mikä vähentää pahimpia ennakkoluuloja.Etenkin lapset ovat riemullinen poikkeus, he eivät luonnostaan tunne rasismia lainkaan. Edelleen on kuitenkin niin, että eri kansallisuusryhmiin suhtaudutaan eri tavoin luokitellen. Sekä suomalaisten asenteita että maahanmuuttajien kokemuksia koskevat tutkimukset osoittavat, että myönteisimmän kohtelun saavat länsimaista tulleet muuttajat. Venäjältä ja Somaliasta muuttaneet kohtaavat eniten kielteisiä ennakkoluuloja ja syrjintää. Heitä kohtaan saattaa ilmetä avointa vihaa.
Arkipäivän tilanteissa tämä ilmenee nimittelynä, luottamuksen puuttumisena ja syrjivinä käytäntöinä. Nimittelyt ovat varsin yleisiä esimerkiksi ylemmillä luokilla kouluympäristössä. Epäluuloinen suhtautuminen näkyy työn ja asunnon saamisen vaikeutena. Syrjintä on kohteelle loukkaavaa ja seurauksena voi pidemmän päälle olla toivottomuutta stressiä, eristäytymistä ja mielenterveysongelmia.
Rasismin ja syrjinnän kohteeksi joutuneet eivät yleensä itse kovin äänekkäästi ryhdy vastustamaan huonoa kohtelua, sillä seurauksena voi olla enemmän ikävyyksiä. Omien oikeuksien äänekäs puolustaminen voi leimata henkilön kielteisellä tavalla. Omaa tutkimustani varten haastattelemani maahanmuuttajalapset ja –nuoret kertoivat, että kouluissa aikuiset eivät riittävän selkeästi puutu oppilaiden väliseen rasistiseen nimittelyyn ja kiusaamiseen. Vastuu omien oikeuksien puolustamisesta on voinut jäädä lapsille itselleen.
Rohkeammat uskaltavat vastustaa huonoa kohtelua, mutta monien kohdalla asiat jäävät käsittelemättä. Vanhemmat eivät välttämättä ole perillä siitä, mitä koulussa tapahtuu, eikä heillä ole keinoja vaikuttaa asiaan.
Kouluissa ongelmat pitäisikin tuoda avoimesti esiin sekä kehittää kasvatus- ja opetusmenetelmiä, joilla voidaan vaikuttaa lasten ja nuorten asenteisiin ja käyttäytymiseen. Kiusaamisesta voidaan puhua rasismina silloin, kun se selvästi liittyy kohteen etniseen vähemmistöasemaan, ihonväriin tai suomenkielen osaamiseen liittyvään erilaisuuteen.
Lainsäädäntö ja lukuisat kansainväliset sitoumukset antavat kyllä mahdollisuuden syrjintään ja rasismiin tanakkaan puuttumisen. Viranomaisillakin on velvollisuus tutkia jutut.
Rasismikokemukset pitäisi enemmän viedä virallisia valitusteitä pitkin oikeuskäsittelyyn, jolloin ongelma tulisi näkyvämmäksi. Syrjinnän ja rasismin kohteeksi joutuneiden mahdollisuudet valittaa kohtelustaan ovat kuitenkin heikot, koska tätä varten ei ole olemassa riittäviä tuki- ja neuvontapalveluja. Maahanmuuttajien luottamus oikeusjärjestelmän toimivuuteen rasistisissa rikoksissa voi myös olla heikko, sillä lainsäädäntö mahdollistaa monenlaiset tulkinnat. Näin ei saisi oikeusvaltiossa olla!
Suomessa on vielä hyvät mahdollisuudet estää kehityssuunta, jossa heikommin valtaväestön kieltä ja kulttuuria tuntevat syrjäytyvät valtayhteiskunnan piiristä. Olisi myös avoimesti keskusteltava siitä, miten kotouttamispolitiikan henkeä noudattaen luotaisiin oikeita edellytyksiä myös erilaisten kulttuurien toisiaan rikastuttavalle rinnakkain elolle.
Nyt kun yhä enemmän korostetaan työperäisen maahanmuuton merkitystä, pitäisi ottaa tarkasteluun myös jo Suomessa asuvien maahanmuuttajien ja muiden etnisten vähemmistöjen, kuten Suomen romaanien hiukan parantunut joskin edelleen varsin huono asema yhteiskunnassa.
Tällä hetkellä ei olla vielä lähelläkään tilannetta, jossa kaikilla väestöryhmillä olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua täysipainoisesti yhteiskunnan toimintaan olemalla samaan aikaan kulttuurisesti, kielellisesti tai ulkonäöltään hieman erilaisia suhteessa valtaväestöön. Tämä on ihmisyyden kannalata sietämätöntä ja kristillisen ihmiskäsityksen mukaan väärin ja ilman muuta tähän olisi saatava askel parempaan!
Ado Sakari Ala-Krekola
Kasarminmäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti