maanantai 3. lokakuuta 2011

ONKO KEINOLIHA TULEVAISUUDEN PROTEIINI?

 

KEINOLIHA VOI TULLA PIANKIN  LAAJASTI  TUOTTEISIIN
 
  
Keinoliha on synteetistä on bioreaktorissa eläimen kantasoluista kasvatettua lihaa. Menetelmä muistuttaa biologisissa tutkimuksissa käytettyjä soluviljelyä ja kudosviljelyä.

Keinolihaa kasvatetaan steriilisti bioreaktorissa, johon syötetään sopivaa ravintoliuosta, joka sisältää myös kasvutekijöitä ja happea. Myös lämpötila on säädelty. Ravinneliuoksessa käytetään yleensä myös veriseerumia ja antibiootteja. Jossain määrin se mustuttaa juuston viinin tai oluen valmistusta suurissa sammioissa.

Parhaimmillaan keinoproteiinilla voidaan globaalisti vähentää eläintuotannon ylilyöntejä. Hallitussa prosesissa ei ihmisille tule  jäämiä, joita eläimen lihassa nykyisin on.  Perinteinen lihan massatuotanto kärsii monista eettisistä ongelmista. Siinä on keskiössä eläinten olosuhteet ja  kasvuhormoonit.  Tuotannosta siirtyy ihmisiin eläintauteja ja vakavia sairauksia aiheuttavia mikroobeja. Ne kaikki vaaratekijät eivät ole täysin Eviran viranomaisten hallinnassa.

Keinolihan on tarkoitus tuottaa proteiinia yhä kasvavalle väestölle maailmassa resursseja säästäen. On kuitenkin esitetty näkemyksiä keinolihan tuotannon kuluttavan enemmän kuin perinteinen lihan tuotanto.? Keinoliha on vielä hyvin kallista. Se maksaa nyt miljoona dollaria per 250 g. Tulevaisuudessa keinolihan odotetaan halpenevan. NASA aloitti keinolihan tutkimuksen löytääkseen astronauteille ruokaa avaruuslentojen ajaksi. Keinolihan odotetaan vaikuttavan tulevaisuudessa lihamarkkinoihin hyvinkin dramaattisesti..

Nupullaan olevasta keinolihasta visioidaan maailmanlaajuista eläinperäisen lihan haastajaa ja lopulta syrjäyttäjää. Jollakin aikavälillä keinoliha vaikuttaa eläinlihan statukseen ruuan raaka-aineena. Tutkijat eivät vielä tiedä koska keinoliha on realistinen vaihtoehto. Kehitys voi olla varsin nopeata, mutta todellisuudessa markkinoille tuleminen voi kestää kauankin, useita kymmeniä vuosia. Kautta maailman lihateollisuuden edustajat ovat pitäneet sen tulemista markkinoille jollakin aikavälillä itsestään selvänä.  Tuleeko perinteisetä lihasta ajansaatossa huippuhintainen retrotuote ja haluttua gurmeeta kuten riistatuotteet nykyään.


Vaikka ihmiset vastustaisivatkin keinolihaa, teollisesti tuotettuna sen hinta jää luultavasti niin alhaiseksi, että valmispitsoissa ja vastaavissa tuotteissa se tulee syrjäyttämään ensin perinteisen jauhelihan.

Eläimiin perustuva lihatalous ei jatkune ikuisesti. Vaihtoehtoista proteinnintuottajaa ollaan etsimässä kiihkeästi. Tutkijoiden  mukaan on vaikea kuvitella, että eläinten käyttämiseen perustuva lihatalous tulisi jatkumaan ikuisesti.  Näissä visioissa ruuan tuottaminen nykyisillä tavoilla vaikuttaa aika epätodennäköiseltä. Kuinka kauan nykyisen kaltainen eläintuotanto jatkuu, riipuu tietysti keinolihan innovaatisesta tuotekehityksestä. Kuinka kuluttajat siihen tulevat siihen suhtautumaan ratkaisee tietenkin tuotteen tulevaisuuden.

Herää kysymys tunnistaako lihan lihaksi ja miksi tuotetta pitäisi kutsua lihaksi?Tutkijoiden mielestä myös lihatuotteiden muutos antaa käsityksen tulevasta muutospotentiaalista. Yhdysvalloissa myydään jo lihatuotteita, joiden tunnistaminen lihaksi on melkoisen haastavaa. Hyllyssä on lähinnä vaaleanpunaiseksi värjättyä tahnaa muovikelmuissa.

Voimme odottaa mielenkiinnolla kuka keinolihan yrittää ensimmäisenä tuoda markkinoille. Ovatko asialla nykyiset lihatalot, soijaproteiinia ja muita kasviproteiinivalmisteita tuottavat jättifirmat? Herää kysymys vai voiko jokainen lihansyöjä "kasvattaa" omat lihansa kotona.? Nykinen sukupolvi näkee varmasti keinolihan invaasion. Ylipäänsä korvaavat keinotuotteet ovat kautta teollisen historian lyöneet itsensä läpi ennemmin tai myöhemmin.

Future Food -sivustosta, joka esittelee laajan kirjon eläinperäistä lihaa, kananmunia ja maitoa korvaavia kasvipohjaisia ja kasvatettuja tuotteita tai niiden ideoita. Sivustoa ylläpitää itävaltalainen internet-yhteisö, johon kerrotaan kuuluvan eläinten hyvinvoinnin parissa työskenteleviä henkilöitä sekä tutkijoita ja taloustieteilijöitä.


Ryhmä haluaa edistää keinolihan tutkimusta ja tuotekehitystä. Lihaa korvaavat tuotteet jaetaan kahteen ryhmään: kasvislihat ja keinolihat. Kasvislihoihin kuuluvat esimerkiksi jo nyt käytössä ovat vehnägluteenivalmiste seitan, soijamaidosta valmistettu tofu, hapatetuista soijapavuista muotitettu tempeh tai hapatetusta sienimassasta tehty quorn.

Ollakseen menestystuotteita, ei-eläinperäisten lihaa, munia ja maitoa korvaavien tuotteiden tulee sivuston mukaan olla alkuperäisiä paremman tai vähintään yhtä hyvän makuisia ja tuntuisia, halvempia, terveellisempiä, vedota valtaväestöön ja säilyä paremmin. Näistä suurimmaksi kehityshaasteeksi nähdään maku.  Äidin tekemänä sekin lienee parasta?

Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola

Ei kommentteja: