keskiviikko 17. elokuuta 2011

OPETTAVAISIA RANGAISTUKSIA NUORISOLLE










POLIISI SETVII YÖLLÄ NUORTEN TOIMIEN LAILLISUUTTA


Nuorisorikollisuus on yksi yhteiskunnan kasvatuksellisista ongelmista ja polttava nuorisopolitiikan huolenaihe.
Nuorison röröstelevää käyttäytymistä on kauhisteltu kautta aikojen. Aikuisilla on taipumus nähdä nuoret erilaisten huolien kautta ja rikoksiin ajautumista on pidetty vanhenpien häpeällisenä  henkilökohtaisena epäonnistumisena. Näin ei tietenkään saisi olla.

Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Syrjäytymisen rikosherkyyden on väitetty jopa periytyvän, mikä tienkin on olosuhteiden kumolitunut ikävyksien tapahtumien ja muiden lohduttomuuksien summa ja tulos. Tämä ei tietenkään saa johtaa kohtalo uskoon, vaan jokainen yksilö voi valita nuhteetoman tiensä olosuhteita riippumatta.



Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Nuorisorikollisuuden siis yli 15-vuotiaiden rikoksen ehkäisyn kärki pitäisi suunnata nuorten sosiaalikasvatukseen ja pyrkiä alkuunsa katkaisemaan rikollinen käytöstapa.


Nuorten kohdalla kaikki ennakkoluulottomat keinot pitää ottaa käyttöön rikollisen nuorison palautamiselle laillisuuden valoisalle tielle ja mukaan yhteiskunnan normimenoon. Jos nuori joutuu heti kohtaamaan tekonsa suraamukset tuomioissaan ja jos työ on sellainen lääke joka puree uusintarötöstelyyn niin miksei sitä käytettäisi myös meillä Suomessa.



Espanjalainen tuomari Emilio Calatayud ymmärsi jo nuorena, että nuorisorikollisten on saatava ohjausta ja apua. Senegalilainen maahanmuuttajanuori jää kiinni piraattilevyjen myymisestä Granadan kaupungissa Etelä-Espanjassa. Tuomioksi tuli käsky opiskele espanjan kieltä seitsemän kuukauden ajan. Nuori mies hakkeroi tiensä yritysten sivuille ja aiheuttaa yli 2 000 euron vahingot. Tuomio oli opeta sata oppituntia tietotekniikkaa opiskelijoille. Granadan provinssin nuorisorikostuomioistuimen tuomarin Emilio Calatayudin tuomiot ovat kerta kerralta erikoisempia. Ja nämä ennakkoluulottomat keinot kuulemma toimivat loistavasti. Luottamuksella ja vastuun antamisella on taivaallinen voima.


Ciudad Realissa noin 200 kilometriä Madridin alapuolella syntynyt Calatayud oli itse vaikea lapsi. Kun poika oli 13-vuotias hänen isänsä lähetti varkauksiin ja murtoihin syyllistyneen nuoren sisäoppilaitokseen Málagaan. Paikka oli tunnettu tiukasta kuristaan. Kokemus muutti Calatayudin elämän ja loi pohjan tuomarin uralle. Näistä kokemuksista hänestä kasvoi nuorison tuomioissaan erikoisten sosiaaliseuraamuksien esitaistelija. Nykyisin 55-vuotias Calatayud on Espanjan kuuluisin nuorisorikoksiin erikoistunut tuomari. Granadalainen lainjakaja pyrkii työtovereidensa avustuksella sopeuttamaan lain rajat ylittäneen nuoren takaisin yhteiskuntaan. Tämä on erinomaisen humaani uudenlainen nuorten kasvatukseen perustuva luottava rikoksien ehkäisykeino valvottu yhdyskuntapalvelu.



Se tarkoittaa Suomessakin käytössä olevaa yhdyskuntapalvelua sovittelua, joka pakottaa rikollista katsomaan rikostaan tai siihen johtaneita syitä silmiin. Kuten se tapaus ajokortitta ja päihtyneenä autoa ajanut nuori. Hän joutui rangaistukseksi viettämään vuorokauden neliraajahalvaantuneiden ja heidän sukulaistensa kanssa. Lopuksi tapahtumista piti kirjoittaa tuomarille vieri kokemuksistaan raportti.


Calatayud käsittelee nuorten tekemiä rikoksia pikku rikkeistä henkirikoksiin, joten aina ei pelkkä yhdyskuntapalvelu riitä. Mutta kasvatuslaitos- tai nuorisovankilatuomioidenkin oheen tuomari pyrkii yleensä määräämään liitteeksi teemaan kuuluvaa yhdyskuntapalvelua. Nuoriso halutaan osaksi yhteiskuntaa ja opetetaan samalla työnteon tuiki keskeistä osuutta elämän talouskeskiössä.



Espanjassa koulukotituomioita annetaan kuitenkin vain kaikkein vakavimmista rikoksista. Suurin osa Calatayudin tuomioista on siis yhdyskuntapalvelutuomioiden kekseliäitä versioita. Menetelmä on erittäin tehokas. Arvosteluakin tietysti tulee. Varsinkin uhrien omaiset ovat arvostelleet Calatayudia siitä, että hän päästää rikolliset liian helpolla eikä puolusta uhrien oikeuksia. Tuomarin mukaan yhteiskunta kuitenkin hyötyy enemmän, jos kostomentaliteetin ja rankaisemisen sijaan pyritään selvittämään rikosten taustoja ja ohjaamaan nuorisorikollisia lain oikealle puolelle. Pitää varmistaa, että rikollinen maksaa kylliksi rikoksestaan. Se on tehtävä tuntien rikokseen johtaneet taustat. Tulokset todella vakuuttavat.



Tuomarin mukaan noin 80 prosenttia hänen tuomitsemistaan nuorisorikollisista ei tee uutta rikosta. 2000-luvun alussa nuorisorikollisuus laski Granadan provinssissa tasaisesti. Edistyksestä kiitetään poliisin työtä, mutta myös rikoksenuusijoita vähentävää oikeusjärjestelmää. Viime vuosina Espanjassa alkanut talouden alamäki tosin on taas kasvattanut rikosten määrää. Sen uskotaan olevan kuitenkin väliaikainen ilmiö.


Suomenkin kriminaalipolitiikassa tulisi nähdä nuorten kasvatuksellinen yhdyskuntapalvelu rotöstelyä ja rikoksia tehokkaasti ehkisevänä keinona. Pelkkä  kaavamainen häkin heilahdus tai pikkusakko kun ei useinkaan ilman selkeitä elämäohjeita nuorten apinamaista käytyöstä pahemmin korjaa. Päin vastoin nuorten kohdalla voi nuorisovankilan vertaisryhmä opettaa vain uusia konnakoukkuja! Mennään ojasta allikkoon!


Ado Sakari Ala-Krekola
Kouvola

Ei kommentteja: